·
Käännös
euroalueen talouspolitiikassa
·
Tiukan
talouskurin tieteellinen perusta murtumassa
·
Median
vastuu taustojen selvittämisessä
Viimeisten kolmen vuoden aikana länsimaissa tiukan
talouskurin nimeen vannoneet ”vastuulliset” poliitikot ja ekonomistit ovat
varoittaneet liiaksi kasvavan julkisen velan hidastavan talouskasvun pysyvästi.
Tämä retoriikka on perustunut lähes yksinomaan Harvardin professoreiden Carmen
Reinhartin ja Kenneth Rogoffin (R-R) tutkimuspaperiin vuodelta 2010.
”Vastuuttomat” ekonomistit ja hiljainen joukko poliitikkoja ovat kritisoineet
kyseistä tutkimusta kovalla kädellä. Tarvittiin kuitenkin texasilaisen
yliopisto-opiskelijan löytämä Excel-virhe, jotta valtamediat länsimaissa edes
kyseenalaistivat R-R:n tutkimuksen. Lopettaisiko media tehtäviensä
laiminlyönnin myös Harvardin professori Alberto Alesinan myyttisen talouskasvua
tuottavan tiukan talouskurin kohdalla (expansionary fiscal austerity), vai
vaatiiko sekin Excel-virheen ennen kuin kyseisen tutkimuksen ilmeisistä vioista
voidaan puhua. Alesinan jo nykytiedon valossa täysin vääräksi osoittautunut
malli on ollut varsinkin Euroopassa harjoitetun tiukan talouskurin politiikan
perusta, ja jäljet ovat sen mukaiset.
Valtamediat Suomessakin ovat olleet aivopestyjä tiukan
talouskurin kannattajia kuten aikoinaan 90-luvun laman aikaan vahvan markan
politiikan suhteen. Onhan se myös helppo valinta päätoimittajille, kun
vyönkiristäminen on sopinut ilman suurempia perusteluja myös tavallisen
kansalaisen oikeustajuun. Jos media ei kyseenalaista päättäjien toimintaa ja
selvitä taustoja, niin kuka sitten?
Ai niin, se texasilainen yliopisto-opiskelija.
Tilanne on vähintäänkin koominen, mutta hymy hyytyy
laskettaessa väärän talouspolitiikan jättämiä jälkiä kansantalouksien
alijäämiin, velkaantumiseen ja varsinkin massiivisiin ihmistragedioihin, joiden
seurauksia kannetaan vielä pitkään niin sosiaalisesti kuin taloudellisesti.
Reinhart-Rogoffin (R-R) tutkimuspaperi ilmaisi valtioiden
julkisen velan kriittiseksi rajaksi 90% (velka jaettuna
bruttokansantuotteella). Tällä rajalla tiukan talouskurin kannattajat Olli
Rehniä myöden ovat perustelleet laajoja vyönkiristystoimia velkaantumisen
pysäyttämiseksi. Rajan ylittäminen merkitsisi R-R:n mukaan talouskasvun jyrkkää
laantumista pysyvästi ja nostaisi velan markkinakorkoja. Ongelmana vain on,
että tutkimuspaperia alusta asti kritisoineet ”vastuuttomat” ekonomistit ovat
kritisoineet koko tutkimusta hyvin vialliseksi. R-R itse on alusta asti
myöntänyt, että tutkimus ei ota kantaa syy- ja seuraussuhteeseen. Toisin sanoen
hidas talouskasvu voi yhtä hyvin johtaa kasvavaan velkaantumiseen eikä
toisinpäin (mikä monesti on havaittavissa reaalimaailmassa kuten Japanin kohdalla).
Lisäksi 90%:n raja on valittu täysin mielivaltaisesti, lähtötiedot ovat
puutteellisia ja väärin tulkittuja sekä käytetyt tilastolliset menetelmät ovat
hyvin vajavaisia (esim. velkaantumisen ja talouskasvun tarkempi rajaaminen
lähdemateriaalissa). Kaiken kukkuraksi havaitun Excel-virheen jälkeen, kun
kaikki lähteet ovat laskettu mukaan, tulokset eivät pidä paikkaansa.
Velkaisimmissa maissa talouskasvu on hieman hitaampaa, mutta sillä ei juuri ole
eroa, onko velkasuhde 50% vai 150%. Lisäksi hajonta on erittäin suurta eikä
minkäänlaista syy-seuraussuhdetta R-R:n alkuperäisestä kasvavan velan
talouskasvua hidastavasta vaikutuksesta ole havaittavissa. Vastakkaiseen
syy-seuraussuhteeseen on selkeitä viitteitä.
Reinhart-Rogoffiin verrattuna kertaluokkaa suurempi merkitys
on Alberto Alesinan merkityksellä tiukan talouskurin kannattajille ja varsinkin
euroalueen rangaistuspolitiikalle. Hän myi huhtikuussa 2010 Madridissa Euroopan
valtionvarainministereille ajatuksen tiukasta talouskurista talouskasvua
luovana. Alesinan esitys on aikaisemmin ollut pitkälti tuntematon käsite
taloustieteessä. Hänen Madridissa jakama paperinsa perustui Alesinan ja Silvia
Ardagnan vuoden 2009 tutkimuspaperiin aiheesta. Lisäksi valtiovarainministereille
jaetussa paperissa lähteissä viitattiin vahvasti Alesinan omiin aikaisempiin
tutkimuksiin (ja kummasti suurin osa muista lähteistä oli italialaisten
ekonomistien tutkimuksia).
Alesinan 2009 ja varsinkin 2010 paperin lukeminen on
ahdistavaa hommaa - niin ilmeisiä ovat paperien virheet ja puutteet. Silti
näistä papereista luotiin tiukan talouskurin tieteellinen perusta niin
Euroopassa kuin Yhdysvalloissa.
Ehkä pitää pyytää Alesinalta alkuperäinen data, jos vaikka
löytyisi vastaava Excel-virhe kuin R-R:n tuloksissa. Ilman sitä media ei näytä
puuttuvan merkittävän painoarvon saaneen Alesinan paperin ilmeisiin
puutteisiin, joita IMF:n ekonomistit kritisoivat heti 2010 ja itse IMF:n
pääekonomisti Olivier Blanchard (myös MIT:n professori) käytännössä murensi
pohjan Alesinan tutkimukselta tammikuun 2013 tutkimuksella sopeutustoimien
vaikutuksista ja kasvuennustevirheistä.
Euroopan komissiossa on alkanut hälytyskellot lopulta soida,
kun vuosia jatkuneet ennustevirheet sopeutustoimien vaikutuksista
budjettialijäämiin ja velkasuhteisiin ovat osoittaneet tiukan talouskurin
olleen alkuperäisen tarkoituksen vastaista. Käytännössä siis sopeutustoimet
ovat pahentaneet taloustilannetta entisestään ja tukipaketit ovat valuneet
hukkaan pankkisektorin vakauttamista lukuun ottamatta. Eurostatin uusimmat
tiedot viimevuotisista ennustevirheistä ovat vanhan jatkoa.
Euroopan komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroson
maanantaina antama puhe signalisoi muutosta euroalueen talouspolitiikassa, ja
samalla selitysten ajan alkua. Baroso ei myöntänyt nykylinjaa vääräksi, mutta
selitti talouspolitiikan muuttamista nykylinjan heikolla kansallisella tuella. Nähtäväksi
jää, milloin talouskomissaari Olli Rehn selittelee omia kantojaan. Vielä
maaliskuun alkupuolella Rehn vannoi 90%:n maagisen velkasuhderajan nimeen taloustieteen
nobelisti Paul Krugmanin kanssa käydyn sananvaihdon yhteydessä. Samalla hän
totesi, että kuuntelee Krugmanin sijaan vakavasti otettavia taloustieteilijöitä
kuten Olivier Blanchard (eipä ole juuri kuunnellut huomioiden Blanchardin
kirjoitukset ja tutkimukset), Kenneth Rogoff ja Carmen Reinhart - onnea vain
kahden viimeisen suhteen.
Pientä valonpilkahdusta on nähtävissä medioiden
suhtautumisessa tiukan talouskurin kriitikoihin. Tämä lukuisa ”vastuuntunnottomien”
ekonomistien joukko on ollut jo vuosia vähättelyjen kohteena valtamediassa. Suomalaisissa lehdissä yhtä aikamme
arvostetuinta ja seuratuinta taloustieteilijää Paul Krugmania on käsitelty koko
kriisin ajan vähättelevään sävyyn. Krugman on milloin ollut New York Timesin
kolumnisti, milloin värikäs kommentaattori, milloin jälkiviisas. Vasta viime
aikoina on puhuttu taloustieteen nobelisti Krugmanista. Ehkä jatkossa tuodaan
esille, että hän on myös Princetonissa professorina ja alallaan hyvin seurattu
ja arvostettu. Sen sijaan suomalaisessa mediassa vielä pari päivää sitten
Reinhartista ja Rogoffista puhuttiin Harvardin huippututkijoina.
On helppoa mennä massan mukana ja ottaa kansalaisten suosima
linja mediassa. Tietääkseni yksi tärkeimmistä median tehtävistä on olla
objektiivinen ja pyrkiä selvittämään talouspolitiikassa asioiden taustat niin,
että tavallinen tallaajakin ymmärtää. Tähän ei monesti tarvita kuin internet,
kärsivällisyyttä ja aikaa. Ainakin yksi edeltävistä luulisi journalisteilta
löytyvän, mutta miten on kahden muun kanssa.
Kirjoituksessa mainitut tutkimukset:
(EU:n valtiovarainministereille huhtikuussa 2010 jaettu paperi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti