Esitys oikeudenmukaisesta ja kasvua suosivasta yritysverotuksesta

Hallituksen esitys yritysverotuksen uusimisesta on kaksijakoinen, missä hyödyt jäävät rakenteellisten ongelmien varjoon. Plussana on yhteisöverokannan alentamisen vaikutus ulkomailta tuleviin investointeihin ja verotuksen yksinkertaistuminen. Miinuksena on pienyrittäjien verotuksen kiristyminen, vakavaraisten yritysten ja suuromistajien verotuksen keveneminen. Lisäksi yritysverotuksen kasvua hidastavat rakenteet vahvistuvat entisestään.

Listaamattomien yhtiöiden nettovarallisuuteen liittyvä osinkojen verovapaus on VATT:n tutkimuksen mukaan selvästi vääristänyt yhtiöiden taseita. Tämä tarkoittaa oman pääoman liian suurta osuutta suhteessa ulkopuoliseen rahoitukseen, jotta saadaan ulos 9%:n nettovarallisuutta vastaava verovapaa osinko (nykyään 60 000 euroon asti osingon saajalle verotonta). Nyt prosenttiosuus laskettiin 8%:iin ja verovapaus poistettiin, mutta verotus on yhä selkeästi muita osinkoja alempi (7,5-8% - muutoin 30-32%). Ongelmana on, että euromääräinen yläraja poistettiin. Tämä tarkoittaa, että yhtiöt pyrkivät entisestään painottamaan omaa pääomaa ja nykyisten suurten osingon saajien verotus helpottuu.

Mitä pahaa sitten on nopeasti vakavaraisuuteen pyrkivällä yhtiöllä?

Ilman velkavipua eli ulkopuolisen rahoituksen käyttöä yhtiön kasvu hidastuu. Kasvaminen niin sanotusti sukan varteen säästämällä on huomattavasti hitaampaa kuin lainarahaa investoinneissa hyväksi käyttämällä. VATT:n tutkimuksen mukaan varsinkin pienten kasvuyritysten kohdalla tällä on merkittävä vaikutus. Koko listaamattomien yhtiöiden nettovarallisuuteen liittyvä veromalli on kansainvälisesti outo lintu.

Kärjistetysti sanottuna suuret ja vakavaraiset hyötyivät, pienet ja kasvavat kärsivät hallituksen esityksestä.

Tässä on esitys, johon voisivat olla tyytyväisiä niin elinkeinoelämä, kokoomus, SDP, vasemmistoliitto kuin palkansaajat:

Yhteisöverokanta alennetaan 15%:iin, jonka tuloksena syntyisi mahdollisesti positiivinen shokki ja ulkomaisia investointeja virtaisi vahvasti Suomeen.

Vastapainona osinkoverotus kiristyy myös listaamattomien yhtiöiden kohdalla ja holding-, lakitoimisto-, lääkäriveloitus- yms. kikkailut poistuisivat, jolloin verosuunnittelulla mm. palkan nostaminen pääomatulona ei olisi juuri ansiotuloverotusta kevyempää. Samalla veropohja laajenisi huomattavasti ja kaikki kotimaiset osingot olisivat oikeudenmukaisen osinkoverotuksen piirissä. Listaamattomien yhtiöiden osinkoja verotettaisiin täysimääräisesti pääomatulona kuten pörssiosinkoja hallituksen uudistuksessa. Näin myös listaamattomalle yhtiölle olisi kannattavampaa listautua pörssiin. Nykyinen hallituksen esityshän murentaa tämän täysin.

Ainoat helpotukset olisivat osinkojen tasapuoliset verovapaudet. Pörssi- ja listaamattomien yhtiöiden osingot olisivat 2000 euroon asti verovapaita. Tämä lisäisi huomattavasti kotitalouksien sijoituksia yrityksiin ja vahvistaisi kotimaista omistajuutta.

Aloittavan ja pienyrittäjän (yrittäjäosakas) verotusta helpotetaan 5000 euron osinkojen verovapaudelle nostettaessa omasta yrityksestä. Tämä osinkohan kuten muutkaan ”verovapaat” osingot eivät ole verottomia. Jokaista osinkoa vastaavasta yritysvoitosta on jo maksettu 15%:n yhteisövero (esimerkiksi 5882 euron voitosta verotetaan tuo 15% ja osinkoa jää jaettavaksi 5000 euroa). Yrittäjäosakkaan korotettu osinkojen verovapaus kannustaa aloittavaa yrittäjää ja osaltaan palkitsee yrittäjäriskin ottamista. Oheisesta kuvasta näkyy, mikä ero verotuksessa syntyy 39200 euron ansioilla palkansaajan ja yrittäjän välille.

Esittämäni malli yksinkertaistaa yritysverotusta huomattavasti ja asettaa listaamattomat sekä listatut yhtiöt verotuksellisesti samalle viivalle. Kaiken kaikkiaan yritysten kasvuvauhti voimistuisi, työpaikkoja syntyisi enemmän ja valtion verotulot kasvaisivat. Yritysveroaste olisi OECD:n keskiarvon mukainen (42,2%; ks. oheinen kuva).

Lisäksi aloittavan ja pienyrittäjän riskejä pitäisi vähentää ensimmäisen ja ensimmäisten työntekijöiden työnantajamaksuhelpotuksilla. Tällöin syntyisi myös uusia työpaikkoja ja yritysten kasvu nopeutuisi. Nykyisen hallituksen esittämä kasvurahasto on kooltaan liian pieni korjaamaan yritysrahoituksen ongelmia taantuneessa taloustilanteessa. Koko pitäisi olla kymmenkertainen. Lisäksi siemen- ja kasvuyrityksiin sijoittavalle pääomasijoittajalle pitäisi tarjota selkeä verokannustin. Pääomasijoituksesta syntyvä arvonnousu voisi olla 50% verovapaata ja loppuosasta maksettaisiin pääomatuloveron mukaisesti.

Sixpack suolsi ulos krapulaisen yritysverouudistuksen

Hallituksen kehysriihen tulokset muistuttavat humalaista strategiapäivää. Ensin tuli nousu, jossa yhteisöverokannan alenemisesta ja osinkoverotuksen kiristämisestä pääpiirteissään sovittiin. Sitten tuli lasku, jossa yksityiskohdat unohtuivat. Seurauksena syntyi krapulanmakuinen kompromissi.

Yhteisöveroalennus oli välttämätön, mutta yritysverotus kokonaisuudessaan kiristyi. Oheisessa kuvassa näkyy vertailua naapurimaihin ja OECD-maiden keskiarvoon. Suunta on oikea eli voittojen kotiuttamisen verotuksen kiristämisessä samalla yhteisöverotusta alentamalla. Tutkimusten mukaan prosenttiyksikön ero vertailumaan yhteisöverokantaan vaikuttaa 3,3% muutokseen ulkomailta tuleviin investointeihin (De Mooij ja Ederveen 2008) suhteessa kyseiseen vertailumaahan.

Verotuksen yksinkertaistaminen on taloustieteen näkökulmasta suotavaa ja hallitus osin onnistuikin tässä. Tulos vain jäi puolitiehen ja sai irvokkaitakin piirteitä. Hämmästelen, kuinka röyhkeästi Kokoomus jälleen profiloitui suurten yritysten edunvalvojaksi pienten ja aloittavien yrittäjien kustannuksella. Toisaalta ihmettelen, miten SDP ja Vasemmistoliitto päästivät läpi suurten listaamattomien yritysten osinkohelpotukset. Kyllä Arhinmäenkin olisi pitänyt pystyä tämä laskemaan käytettävissä olevilla tiedoilla budjettikehyksiä hierottaessa. Suurin yllätys, mikä itseltänikin jäi huomaamatta, oli pörssiyhtiöiden suuromistajien (yli 10% osakekannasta) saama verohelpotus. Heidän osinkojaan verotetaan käytännössä vastaavasti kuin listaamattomien yritysten. Vastapainona pienyrittäjän verotus kiristyi absoluuttisesti ja varsinkin suhteessa suuriin yrityksiin.

Kaavailtu uudistus yritysverotuksessa lisää ulkomaisia investointeja Suomeen. Mahdolliset dynaamiset vaikutukset jäävät kuitenkin pienemmäksi, koska samalla ei tehty muutoksia, jotka vahvistaisivat tätä vaikutusta. Näitä olisi esimerkiksi ollut ostovoiman lisääminen ansiotuloverotusta keventämällä, energiaverojen alentaminen (tai ei ainakaan korottaminen kuten nyt), aloittavan ja pienen yrityksen työntekijän palkkausriskin pienentäminen ja laittomien lakkojen kovempi sakottaminen.

Kasvua ei tue listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusmuutos, joka näillä näkymin vaikuttaa myös vastaavasti osaan pörssiyhtiöistä. Seurauksena yritysten taseet vääristyvät, kun veromalli suosii oman pääoman kautta nettovarallisuuden kasvattamista. Toisin sanoen vieraan pääoman käyttöä kasvun mahdollistajana vähennetään. Uudessa mallissa 8% osinkoa nettovarallisuudesta verotetaan vain 7,5-8%. Tämän ylittävältä osalta vero on 30-32%. Aloittavalla ja pienyrittäjällä ei pahemmin ole nettovarallisuutta, eli he joutuvat maksamaan veroa yhtälailla kuin palkansaajat. Toisin sanoen yrittäjäriskin ottamista ei kannusteta mitenkään.

Lisäksi listaamattomien yhtiöiden jo maissa olevat halut listautua pörssiin vähenevät entisestään. Lisäksi kotimainen osakeomistajuus pörssissä vähenee osinkoverotuksen kiristyessä roimasti tavallisilla tallaajilla.

Mitä sitten olisi pitänyt tehdä?

Listaamattomissa yrityksissä koko nettovarallisuuteen sidottu osinkoverotuksen helpotus olisi pitänyt poistaa. Tilalle olisi annettu esimerkiksi 10 000 euron osinkojen verovapaus koko jaettavasta osingosta. Tämä olisi kannustanut yrittäjyyteen ja huomioinut aloittavan sekä pienen yrittäjän yrittäjäriskin. Lisäksi pienyrittäjän ensimmäisen ja ensimmäisten työntekijöiden palkkauksessa pitäisi antaa työnantajamaksuhuojennuksia. Ensimmäisten työntekijöiden palkkaukseen liittyy yrittäjällä suuria riskejä. Virheellinen rekrytointi voi pahimmillaan kaataa yrityksen ja vähintään leikata kasvunäkymiä.

Pörssiosinkojen verotuksessa osingot pitäisi olla 2000-3000 euroon asti verovapaita. Tämä toisi pörssiin voimakkaasti lisää suomalaisia piensijoittajia ja vahvistaisi kotimaista omistajuutta. Edeltävillä muutoksilla myös listaamattomien yhtiöiden halut listautua pörssiin kasvaisivat.

Itse olisin alentanut yhteisöverokantaa 15-16% tietämiin ja tuonut pääomaverotukseen uuden luokan: yli 100 000 euron pääomatuloista maksettaisiin 36% pääomatuloveroa. Näillä muutoksilla yritysverotusaste olisi säilynyt suunnilleen ennallaan, mutta roima yhteisöverokannan alentaminen mahdollistaisi ns. positiivisen shokin syntymisen ulkomailta tuleviin investointeihin.

Sokerina pohjalla on yritysten edustuskulujen vähennyksen poistaminen. Kannatan poistoa, mutta vasta nousukaudella. Jo nyt ravintola- ja etenkin tilausravintolatoiminta on finanssikriisin jälkeen paininut ongelmissa, kun yritykset leikkaavat ensimmäisenä yritystilaisuuksien tarjoilusta. Muutos näkyy heidän toiminnassaan eli varsinkin matalapalkkaisten työpaikkojen ja -tulojen vähenemisenä. Tämä ryhmä taasen kuluttaa kaiken eli kansantaloudellisesti edustuskulujen vähennyksen poisto nykyisessä taloustilanteessa maksaa kansantaloudelle säästettyä euroa kohden reippaasti yli euron ja pahimmillaan vajaat kaksi euroa.

Mielenkiinnolla jään seuraamaan, kuinka kasvun kannalta merkityksetön ja osin jopa haitallinen suurten yritysten osinkoverotuksen roima huojennus etenee nykyhallituksen käsissä.

Krugman, Rehn, media ja eurokriisin rangaistuspolitiikka

• Median talouspoliittinen uutisointi
• Paul Krugmanin värikäs kielenkäyttö
• Euroalueen epäonnistunut talouspolitiikka

Viime viikkoinen Maaseudun tulevaisuuden pääkirjoitus (13.3.) on linjassa nykytavan mukaisen talouspoliittisen uutisoinnin kanssa. Koko finanssi- ja eurokriisin ajan useat talousoppineet ovat vastustaneet ja varoitelleet tiukan talouskurin politiikasta. Kuitenkin media on kohdellut niin Suomessa kuin Euroopassa vallitsevan linjan arkkitehtejä sillkihansikkain. Eikö taustatyötä talouspoliittisissa aiheissa vaivauduta tekemään vaan tyydytään vain nopeisiin julkilausumien uutisointeihin?

Talouspolitiikka harvoin on yhtä mediaseksikästä kuin Matti Nykäsen tempausten seuranta iltapäivälehdissä. Kuitenkin siinä, missä Nykänen korkeintaan herättää lukijoissa tunteita, väärä talouspolitiikka tuhoaa massoittain ihmisten elämiä.

Talousnobelisti ja Princetonin professori Paul Krugmanin perustelut kirjoitustyylistään käy hyvin toteen MT:n pääkirjoituksen kautta. Hänen mielestään värikäs ja provosoiva kielenkäyttö on edellytys nykyaikaisessa uutisvirrassa, jotta talouspoliittisista aiheista saadaan keskustelua aikaiseksi. Eurojohtajien twiittaukset, Rehnin lausunnot ja medioiden uutisointi Krugmanin kritiikistä ovat osoitus tästä.

Ongelmana on, että mediat elävät liikaa hetkessä eivätkä ota tarpeeksi selvää taustoista saatikka ole säännöllisesti seuranneet talouspoliittista tutkimusta. Krugman ei suoraan kuvannut Olli Rehniä torakaksi, miten MT:n pääkirjoituksessa asia esitettiin. Pidempään aihetta seurannut tietää myös, että kyseessä ei ole jälkiviisastelusta kuten MT:n pääkirjoituksessa annettiin ymmärtää.

Krugman puhuu yleisesti zombi- ja torakka-ajatuksista talouspolitiikassa. Zombi-ajatuksia on ihmisillä, jotka eivät suostu muuttamaan talouspoliittista ajatteluaan, vaikka todistusaineisto ja tutkimukset sanoisivat mitä tahansa. Torakka-ajatukset taas perustuvat tietämättömyyteen tutkimuksista ja talousopeista yleensäkin. Kukin voi nyt ja myöhemmin päättää, kumpiin ajatuksiin Rehn, Baroso, Merkel, Urpilainen ja kumppanit ovat syyllistyneet.

Nykyisen euroalueen rangaistuspolitiikan kritisoijia on turha syyttää jälkiviisastelusta. Paul Krugman ja monet talousoppineet ovat kritisoineet tiukan talouskurin politiikkaa alusta lähtien. Näihin lukeutuvat mm. Harvardin Jeffrey Frankel ja London School of Economicsin Paul de Grauwe. Kritiikki kovenee jatkuvasti, koska todisteet rangaistuspolitiikan täydellisestä epäonnistumisesta kasvavat. Eurojohtajat eivät käytännössä lainkaan ole ottaneet oppia tehtyjen ratkaisujen seurauksista.

Oheinen kuvaaja kertoo karua kieltään rangaistuspolitiikan vaikutuksista talouskasvuun. Kuvaajassa vaaka-akselilla esitetään maiden sopeutustoimet (menoleikkaukset ja veronkorotukset) suhteessa odotettuun bruttokansantuotteeseen ja pystyakselilla todellinen bruttokansantuotteen muutos. Käytännössä, mitä suuremmat sopeutustoimet ovat kyseessä, sitä enemmän talouskasvu kärsii. Samalla velka suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvaa eikä sopeutustoimilla päästä toivottuun tulokseen.

 

Sopeutustoimien alkaessa eurokriisin alussa niin sanotut fiskaalikertoimet arvioitiin reilusti alakanttiin. Euroopan komissio ja EKP olettivat jokaista sopeutustoimen euroa kohden talouden (BKT) supistuvan keskimäärin puoli euroa. Nykyisten eurokriisiä koskevien tutkimustulosten (esim. IMF tammikuu 2013) valossa tuo kerroin on reilusti yli yksi ja pahimmillaan kaksi. Toisin sanoen säästettyä euroa kohden kansantalous supistuu vähintään euron ja pahimmillaan kaksi. Oheisessa kuvaajassa tuo suuntaa antava kerroin on 1,4.  Otoksessa on Luxemburgia, Maltaa, Viroa ja Kyprosta lukuun ottamatta kaikki euromaat. Lähteenä on käytetty IMF:n tilastokantoja.

Rehn ja kumppanit vetoavat siihen, ettei nykypolitiikalle ole vaihtoehtoa: luottamus lainamarkkinoilla edellyttää tiukkoja sopeutustoimia ja elvytykseen ei varsinkaan ongelmamaissa ole varaa. Tämä väite ei kestä lähempää tarkastelua. Korkoihin vaikuttaa euroalueen talous- ja etenkin rahapolitiikka. Velan määrä suhteessa bkt:een ei suoranaisesti vaikuta korkoihin. Espanjalla oli alhainen velka ennen kriisiä ja valtiontalous oli kokonaisuudessaan jopa ylijäämäinen 2000-luvulla. Silti korot lähtivät laukkaamaan kriisissä. Japanilla on reippaasti yli 200% velkaa suhteessa bkt:een. Japanin uuden hallituksen ilmoittaessa elvyttävästä talouspolitiikasta ja keskuspankin avokätisestä lainoituksesta (setelipainatuksesta) valtionlainakorot laskivat ennätys alhaalle. Lisäksi pörssikurssit nousivat muutamassa kuukaudessa yli kolmanneksen.

Markkinoiden todellinen pelko on nykypolitiikan epäonnistumisessa ja euroalueen kyvyttömyydessä käyttää omaa valuuttaa hyödykseen. Viime vuonna EKP:n pääjohtaja Mario Draghi pelasti euroalueen tukemalla ongelmapankkeja ja -maita avokätisellä lainoituksella (jälleen setelipainatuksella). Valtionlainakorot laskivat Espanjassa ja Italiassa välittömästi.

Nyt eurokriisin lisäaika on loppumassa ja suunta on yksinkertaisesti muutettava. EKP:n pitää lainoittaa avokätisesti ongelmamaita. Tämä voi poliittisesti onnistua jakamalla lainapaketti kaikkien euromaiden kesken samassa suhteessa, miten keskuspankin vastuut on jaettu maiden välillä. Tällä tavoin myös Suomi saisi ylimääräistä lainaa. Paketin koko pitäisi olla vähintään 1000 miljardia euroa ja tarpeen vaatiessa myöhemmin lisää. Samalla ohjauskorko pitää laskea vähintään 0,25%:iin.

Inflaatiolla (saatikka hyperinflaatiolla) pelottelu ei perustu talousteoriaan eikä -historiaan. Taantuneessa taloustilanteessa, jossa yksityinen sektori taistelee rahoitusongelmien kanssa, ns. setelipainatus ei johda äkilliseen inflaation nousuun. Taloushistoriassa hyperinflaation syyt ovat lähes aina tarjontashokissa, mikä on johtunut mm. sodista tai maataloustuotannon romahtamisesta. Näitä ongelmia euroalueella ei ole.

Euroalueen varsinaiset ongelmat ovat kysynnän puuttumisessa, mihin valtiot voivat vaikuttaa talouspolitiikalla. Suomessa keinoja olisi esimerkiksi laskea roimasti yhteisöverokantaa, ajamalla ostovoimaa turvaavia palkankorotuksia ja alentamalla ansiotuloverotusta. Meillä siihen on erityisesti varaa. Velan suhteen olemme OECD-maista kolmanneksi paras: valtion rahoitustuotot ovat suuremmat kuin valtionlainojen korkomenot ja olemme nettovelattomia.

Taantunut talous ei ole oikea aika huolestua budjettialijäämistä. Tiukalle talouskurille on paikkansa ja sitä kutsutaan nousukaudeksi, jolloin säästetään pahan päivän varalle.

Eurokriisin järjettömyys kiteytyy pienessä Kyproksessa

Kyproksen tukipakettisotku sai uuden huipentuman kansallisen parlamentin hylätessä esitetyn kertaluontoisen pankkiveron (lue: talletusleikkauksen). Esityksessä alle 20 000 euron talletukset olisi jätetty rauhaan ja yli menevältä osalta leikkaus olisi ollut 6,75%, mutta yli 100 000 euroa olevalta osuudelta 9,9%. Syyttävä sormi koko pankkiveron synnystä ja varsinkin vaatimuksesta EU:n talletussuojan rikkomisesta osoittaa milloin Suomea, milloin Saksaa ja milloin troikkaa (EKP, IMF ja Euroopan komissio). Lisäksi Kyproksen presidentti on profiloitunut yli 100 000 euron tallettajien puolestapuhujaksi.

Kolme asiaa iskee omaan hermooni koko sotkussa (ja lukuisat pienemmät yksityiskohdat):

1. Miten tällainen sekasotku on syntynyt pikavauhtia viime tingassa?

Kyproksen ongelmat ovat olleet tiedossa ja ennakoitavissa siitä lähtien, kun Kreikan ”sijoittajavastuu” eli lainoittajien saatavat leikattiin. Koko Kreikan sotkun syvyys on vielä vahvasti Saksan johtaman troikan virheellisen rangaistuspolitiikan aiheuttamaa. Saksan pankit taisivat saada lainansa takaisin ajoissa ennen leikkuria, kun kyproslaiset pankit jäivät nuolemaan näppejään. Lisäksi, neuvotteliko troikka yhtään Venäjän kanssa Kyproksen tukipaketista?

2. Miten troikka voi edes vaatia EU:n talletussuojan rikkomista eikä nimenomaan kieltää sitä?

Kansainvälisen lehdistön mukaan troikka on ainakin osaksi vaatinut myös talletussuojan rikkomista talletusleikkauksissa, vaikka Saksa on tästä julkisesti irtisanoutunut. Kypros on osaltaan vastuussa oman pankkisektorinsa paisuttamisesta ja siihen liittyvästä riskistä, mikä nyt on realisoitunut. Siksi vaihtoehdot talletusten leikkauksille ovat vähäiset, mutta kyproslaiset pitäisi ehdottomasti jättää leikkausten ulkopuolelle. Toisin sanoen leikata pitäisi ulkomaisesti omistetuilta tileiltä kuten Islannin pankkikriisissä 2008. Kyproksen pankkitalletusten suuruus on noin 70 miljardia euroa, josta vajaa 40% on ulkomaisia talletuksia (Moodysiin mukaan vajaa 24 miljardia euroa on venäläisten talletuksia). Toisin sanoen reilu 20% leikkaus ulkomaisiin talletuksiin riittää tukipaketin ehtojen täyttämiseen. Islannin tapauksessa ulkomaisille tallettajille korvattiin käytännössä talletukset 20 000 euroon asti (silloinen EU:n talletussuoja). Tarvittaessa Kypros voisi leikata enemmänkin.

3. Luuleeko troikka tukipaketin rangaistuspolitiikan julkisten menojen leikkauksilla ja veronkorotuksilla tasapainottavan Kyproksen valtiontalouden?

Tiukan talouskurin rangaistuspolitiikka ongelmamaiden lamaantuneissa talouksissa on osoittautunut myrkylliseksi kansantaloudelle. Kaikki ennusteet sen vaikutuksista ovat vuosien varrella menneet päin mäntyä ja velkasuhteet ovat paisuneet paisumistaan, kun talouskasvu on leikkautunut. Mikä tekee Kyproksen tilanteesta erilaisen?

Lisää näkemyksiäni Kyproksen tukipaketista voi lukea aikaisemmasta blogikirjoituksestani:

http://kallevh-jaakkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/135647-kyproksen-kitkera-paketti-maustettuna-venajan-mafialla

Juha Sipilä - yrittäjätausta näkyy vahvasti

Suomessa ja maailmalla poliitikot, jopa johtavat sellaiset, tuntuvat olevan makrotaloustieteen (kansantalouden suuret suuntaviivat) suhteen pihalla kuin lumiukot. Mikrotaloudellisesti (kotitaloudet ja yritykset) heillä on jonkinlaista, joskin hyvin hajanaista näppituntumaa. Katsoin lopulta Yle Areenasta lauantain ykkösaamun, jossa Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä puhui valtiontaloudesta tulevaa budjettiriiheä silmällä pitäen (http://areena.yle.fi/tv/1827437). Aluksi en aikonut katsoa haastattelua, koska aikaisemmin vastaavat haastattelut ovat poliitikoilta olleet pitkälti diipadaapaa eli tyhjiä poliittisia lauseita. Ero esimerkiksi valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen ja Sipilän haastattelun välillä on kuin yöllä ja päivällä. Tosin myönnettäköön, että oppositiosta on aina helpompi huudella.

Mainittakoon avoimuuden nimessä, että en ole keskustalainen enkä sikäli omista tai ole omistanut minkään puolueen jäsenkirjaa. Olen kyllä äänestänyt Keskustaa aikaisemmin, mutta myös muita puolueita. Tämä ei ole tarkoitettu Sipilän ja varsinkaan Keskustan ylistyspuheeksi.

Sipilän haastattelusta tuli vahva yrittäjätausta esille. Hänen työelämähistoriansa kattaa vaiheet aina työntekijästä pienyrittäjäksi ja lopulta suuren yrityksen toimitusjohtajaksi (Elektrobit). Tämä näkyi vahvana mikrotalouden substanssina hänen kannoissaan. Makrotalouden kannalta hän oikeaoppisesti vaati talouden sopeuttamisen aikaväliä pidemmäksi noin kymmeneen vuoteen ja totesi leikkauksien nykytilanteessa olevan huono vaihtoehto. Elvytyksestä hän ei varsinaisesti puhunut ja käsitykseni mukaan menosääntökään ei nykytilassa oikein toimisi (joskin nousukaudella kyllä). Jo tuo leikkausten sysääminen olisi iso edistysaskel nykytilaan verrattuna.

Kasvusta hän puhui paljon ja ymmärsi vahvasti pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusongelmat (ns. likviditeettiansan). Hänen esittämästään 3-5 miljardin euron kasvurahastosta (ts. pääomarahoitusrahasto) Sipilä puhui tavallista poliittista jargonia huomattavasti tarkemmin (yrittäjätausta näkyi jälleen). Hän puhui mm. uudesta rahoitusinstrumentista: vieraan pääomanehtoinen vaihtovelkakirjalaina (sanahirviö). Tämä olisi rahaston myöntämä laina, joka muuttuu omistukseksi yrityksessä, mikäli sitä ei makseta määräaikaan mennessä takaisin. Toisin sanoen rahasto ei suoraan tulisi aina omistajaksi pääomasijoituksella vaan antaisi vapauden yrittäjälle rakentaa omaa liiketoimintaansa ja vaurauttaan. Tuotoltaan ja riskiltään tämä olisi suoran pääomasijoituksen ja lainan välimaastossa.

Lisäksi Sipilä tuntuu käytännössä ymmärtävän (jälleen kerran: yrittäjätausta ICT-alalla) tieto- ja viestintäteknologian merkityksen julkisenhallinnon tuottavuudessa ja tehokkuudessa. Myöskään vihreätalous ei jäänyt sanahelinäksi vaan hän antoi konkreettisia esimerkkejä, joilla vihreätalous on yhtä aikaa oikeasti vihreää ja myös taloudellisesti järkevää. Varsinkin pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuudet tuntuvat Sipilällä olevan hallussa. Hänen energiatalouteen liittyvät kannat lainsäädännössä ja hajautetussa energiajärjestelmässä ovat asioita, joihin itse olen myös toivonut muutoksia jo vuosia.

Mikä merkitys puheenjohtaja Sipilällä on koko puolueen kannalta, onkin sitten toinen kysymys. Hän on minulle profiloitunut vahvimpana talousosaajana nykyisten puolueiden puheenjohtajien kesken, mutta jääkö tämä osaaminen Keskustassa pitkälti hänen harteilleen? Joka tapauksessa minun korvani saivat pitkästä aikaa järkevää talouspoliittista puhetta johtavan poliitikon suusta.

Kyproksen kitkerä paketti maustettuna Venäjän mafialla

Eurokriisin järjetön rangaistuspolitiikka huipentuu toistaiseksi Kyproksen pelastuspaketissa. Inkvisitiomaiset tukipakettiehdot syöksevät Kyproksen talouden syöksykierteeseen, jossa velka suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvaa räjähdysmäisesti. Roimat budjettialijäämät ovat taattuja pitkäksi aikaa, kun työttömyys nousee jo nykyisestä 15%:sta Espanjan ja Kreikan lukemiin. Samalla valtion tulopohja murenee täysin. Kun tähän yhdistetään EU:n talletussuojan rikkominen ja siitä aiheutuva talletuspako, on Kyproksen tie valettu verisillä raipaniskuilla.

Kyproksen pankkikriisin kokoluokka on samanlainen kuin Islannissa 2008. Huipussaan Islannin pankkien vastuut olivat kasvaneet kymmenkertaiseksi maan kansantalouteen verrattuna. Kyproksella vastaava luku oli kahdeksan ja seuraavaksi pahimpana Euroopassa oli Irlanti yli neljän kertoimella. EU:n ja euroalueen pankkivalvonnassa on syytä ottaa oppia, jotta vastaavan kokoluokan riskit eivät pääse syntymään.

Eurokriisiä edeltävänä aikana Kypros oli kansantalouden hoitamisessa hieman keskikastia parempi maa Euroopassa. Ennen kriisiä julkinen velka(suhde) oli selkeästi Saksaakin pienempi ja budjetti kääntynyt ylijäämäiseksi. Kriisiä edeltävänä aikana työttömyys oli vain neljän prosentin luokkaa.

Nyt Kreikan lainojen realisoituessa Kyproksen pankeissa maan oma hallitus on Venäjän mafian ja Putinin pelossa laittamassa omia kansalaisiaan maksamaan pankkijärjestelmän holtittomuudesta johtuneen laskun. Vaarana on myös markkinoiden luottamuksen mureneminen entisestään EU:n talletussuojan (suoja koskee talletuksia 100 000 euroon asti) rikkomisesta: voiko sama tapahtua muissakin ongelmamaissa?

Lähtökohtaisesti tuhoisan talouspolitiikan vaatiminen Kyprokselta tukipaketin vastineeksi on järjetöntä. Tästä olen paasannut muissa blogimerkinnöissäni (lähteinä lukuisat tutkimukset ja arvostetut ekonomistit) ja todistusaineistot sen epäonnistumisesta ovat kasautuneet nykykriisissä saatikka sitten taloushistoriassa ja -teoriassa.

Kyprokselle on annettava lainoitusta, koska ilman omaa valuuttaa heidän keinot ovat rajallisia vastata pankkikriisiin. Islannilla tilanne oli toinen 2008, jolloin oman valuutan arvo markkinaehtoisesti puolittui nopeasti (sivuhuomautuksena Islannin keskuspankki teki pahoja virheitä juuri ennen kriisiä ja kriisin hoidossakin). Tätä kilpailukykyä parantavaa rahoitusjärjestelmän mekanismia ei eurossa ole ongelmamaille. Saksan jättimäiset vaihtotaseen ylijäämät pitävät edelleen euroa liian vahvana ongelmamaille, jotka taas pitävät euroa liian heikkona Saksalle. Nykyisen rangaistuspolitiikan keskinkertaiset sisäisen devalvaation tuomat kilpailukykyparannukset ongelmamaissa kalpenevat siitä aiheutuvien muiden seurausten rinnalla.

Islanti jätti pitkälti maksamatta ulkomaiset saatavat pankeiltaan. Tämä sijoittajavastuu pitäisi olla lähtökohta myös Kyproksen tapauksessa. Tukipaketin ehtona pitää olla EU:n talletussuojan koskemattomuus. Vastapainona ulkomaisilta tilinomistajilta voitaisiin leikata puolet 100 000 euroa ylittävältä osalta ja tarvittaessa enemmänkin. Kyproslaisten talletuksien leikkaamisessa tuonkin rajan ylittävältä osalta olisin varovainen, joskin se on mahdollista talletussuojan puitteissa.

Nyt aiheutunut Kyproksen talletuspako on myrkkyä kansantaloudelle. Toimiva rahoitusjärjestelmä on elinehto kuluttajien ja yrityksien toiminnalle. EU:n on tarjottava muskelit Kyproksen päättäjille, jotka pelkäävät venäläistä mafiaa ja Putinia. Jos Venäjän johto haluaa suojata  oligarkiensa rahanpesutalletuksensa, niin tulkoot tukipakettiin mukaan. Tällöin talletuksien leikkauksia voidaan lieventää myös ulkomaisten talletusten osalta.

Oikeat lääkkeet Suomen valtiontalouteen Osa 3: Julkinen elvytys

·         Inframenot

·         Työurien pidentäminen

·         Leikkaukset nousukaudella

Edeltävissä osissa käsittelin pitkälti verotuksellisia muutoksia Suomen valtiontalouteen. Tässä osassa keskityn valtion menoleikkauksiin ja lisäyksiin. Johtoajatuksena on vastaaminen talouden masentuneeseen tilaan: vienti ei vedä, investointeja ei synny, rahoitus niin yrityksillä kuin kuluttajilla on tiukassa ja kysyntää uhkaa jatkuvasti ostovoimaongelmat. Tätä taustaa vasten julkisen talouden on velkarahalla saatava talouden pyörät pyörimään ja näin ollen potkaistava talouskasvu liikkeelle. En käy kaikkia menokohteita julkisessa taloudessa läpi vaan keskityn suppeampaan käsittelyyn.

Jos jostakin julkisen puolen menolisäyksistä on taloushistoriassa laajaa kokemusta, ovat ne infrastruktuurisijoitukset nykyisen kaltaisessa taloustilanteessa. Infra sisältää paljon muutakin kuin liikenneyhteydet, mutta etenkin tiestön peruskunto rapautuu jatkuvasti ympäri Suomea. Lisäksi uusista liikenneväyläinvestoinneista on jo paljon erilaisia laskelmia (esim. Helsinki-Pietari, Helsinki-Tallinna ja yhtälailla Suomen sisäiset tie- ja raidehankkeet). Näistä pitää valita välittömien työllisyysvaikutusten ja elinkaarivaikutusten kannalta sopivammat kohteet. Myös muu infra kuten vesi-, energia- ja lämmitysjärjestelmät ovat tärkeitä sijoituskohteita (esim. energiatehokkaan korjausrakentamisen tukeminen). Suomen infra on huomattavasti paremmassa kunnossa kuin esimerkiksi jenkkien tai Etelä-Euroopan, mutta kyllä meilläkin riittää kohteita, joiden kautta vaikutukset kansantalouteen on se puolitoista euroa sijoitettua euroa kohden. Seuraavaksi neljäksi vuodeksi valtion pitää lisätä vähintään 500 miljoonaa euroa vuositasolla infraan ja 2013-14 aikana vielä ylimääräiset 500 miljoonaa.

Valtion ja eläkerahastojen pitää muodostaa suuruudeltaan 3-4 miljardin euron pääomarahasto investointeja varten. Tämän kanssa pitää olla hyvin varovainen, jotta valtio ei ala valita voittajia kansantaloudessa tai ylläpidä mätiä rakenteita. Sijoituksilla ja investoinneilla pitää olla selkeä elinkaarituottolaskelma. Huomio pitää olla erityisesti pitkäaikaisilla investoinneilla, joilla voi muutoin olla vaikeuksia saada markkinaehtoista rahoitusta. Tällaisia kohteita olisi mm. infrasijoitukset, kaivostoiminta, vihreä talous ja yritykset, jotka tarvitsevat suuria pääomia ottaakseen seuraavan askeleen kansainvälisillä markkinoilla (esim. energiainnovaatioissa tämä rahoitus on tällä hetkellä heikkoa). Sitran, Tekesin ja Finnveran pitää jatkossa rahoittaa paremmin liikekonsepti-innovaatioita. Toisin sanoen Suomessa vaaditaan liikaa insinöörimäistä tuotekehitystä vastineeksi rahoituksesta sen sijaan, että hyödynnetään olemassa olevaa teknologiaa myynti- ja markkinointi-innovaatioissa.

Suoria yritystukia sinänsä pitää karsia kovalla kädellä. Tätä ei suoraan voida vielä tehdä nykytilanteessa, mutta tavoitteina olisi takapainotteisesti viiden vuoden kuluttua saavuttaa 0,7-1,0 miljardia alempi taso. Voittajien valinta ei saa kuulua julkisen vallan tehtäviin nykyaikaisessa markkinataloudessa. Pahimmillaan tämä johtaa epäterveiden rakenteiden ylläpitoon ja vahvistaa syklisiä taantumia (kansantaloudellisesti myötäsyklistä).

Opintotukea pitää muuttaa lainapohjaisemmaksi. Suoran tukirahan määrää pitää laskea nykyisestä reilusta 900 miljoonasta eurosta vähintään 300 miljoonalla eurolla. Tämä korvataan opintolainalla, jota pitää korottaa kokonaisuudessaan yli tuon vähennettävän määrän. Opintolainan takaisinmaksuun tarjotaan vastapainoksi helpotuksia. Takaisinmaksu aloitetaan vasta opiskelijan päädyttyä työelämään ja saavutettua tietyn tulotason. Myös opiskelijoiden työssäkäyntirajoja opiskeluiden aikana pitää nostaa eikä pelätä opiskeluajan pitkittymistä. Säästöt opintotuesta kohdennetaan perus-, ammatilliseen ja korkeakouluopetukseen mm. palkkaamalla opetushenkilökuntaa vähintään 3000 henkilötyövuodella lisää. Lisäksi valtion on yhä tarjottava lisärahoitusta yliopistojen pääomittamiseen sillä ehdolla, että jokaista valtion euroa kohden yliopiston on kerättävä 25-40 senttiä ulkoa tulevaa rahoitusta. Julkisella puolella pitää myös opetussektorilla hakea tehostusta byrokratiaa vähentämällä ja tietojärjestelmiä parantamalla.

Terveydenhuollossa ja sosiaalitoiminnassa valtion menoja pitää vähentää viiden vuoden tähtäimellä perustasosta vähintään 600 miljoonaa euroa ammattimaistamalla taloushallintoa sekä hankinta- ja ostotoimintaa. Lisäksi tietojärjestelmien yhdistämistä kaikessa terveys- ja sosiaalitoiminnassa pitää edelleen jatkaa. Kunnallisella puolella ammattimaista yhteishankinta- ja ostotoimintaa pitää erityisesti kehittää. Myös tulosvastuun lisääminen on tarpeen. Viimeistään tämän kautta myös julkisen puolen irtisanomissuojaa on heikennettävä. Kuntien yhdistymisissä syntyneet vuosien irtisanomissuojat ovat tässä suhteessa nykymallin irvikuvia.

Subjektiivista päivähoitoa on syytä rajoittaa, mutta ei kokonaan poistaa. Kustannussäästötavoite on 75% ja kunnille koituvista säästöistä 75% suunnataan valtion kassaan vähentämällä kuntien valtiontukia. Yhteisöverokannan alentamisesta aiheutuvasta tulomenetyksestä kunnille korvataan kahtena seuraavana vuonna korottamalla valtionosuuksia 250 miljoonalla. Tämän jälkeen korotettu tuki lasketaan porrastetusti ja viimeistään 2020 poistetaan kokonaan.

Maatalouden talouspolitiikasta voisi kirjoittaa laajemminkin, mutta tärkeintä on nyt rahoittaa suomalaisen maaseudun elinvoimaisuus siirtymäajan ylitse. Viimeistään kymmenen vuoden päästä kotimaisen maatalouden kannattavuus paranee markkinaehtoisesti, kun Aasiassa päästään todenteolla lihan makuun. Jo huoltovarmuuden näkökulmasta kannattavuudeltaan romahduspistettä uhkaavasti lähenevän maatalouden tukeminen on perusteltua. Varsinkin rakenteelliseen uudistamiseen suunnattua maataloustukea pitää lisätä vähintään 200 miljoonalla eurolla vuositasolla seuraavalle viidelle vuodelle.

Maahanmuuton integroimiseen ja työperäisen maahanmuuton vahvistamiseen on myös syytä lisätä vähintään 100 miljoonaa euroa vuositasolla. Tuottavuuden yleisen lisäämisen ohella tämä on tärkeä rakenteellinen tekijä 2020-luvun Suomessa huoltosuhteen (työssäkäyvien suhde työssä käymättömiin) heikentyessä.

Työurien pidentäminen on tärkeimpiä tekijöitä julkisen talouden kestävyyden kannalta. Suhtaudun kuitenkin skeptisesti tekniseen eläkeiän nostamiseen. Kannatan alarajan nostamista 63 ikävuodesta 65 ikävuoteen (esim. 2020 64v ja 2030 65v). Suurin huomio pitää kuitenkin kiinnittää muun muassa työssä jaksamiseen, esimiesjohtamiseen, tehokkaaseen koulutusjärjestelmään ja joustavaan työttömyysturvaan. Mielenterveyteen ja työssä jaksamiseen pitää lisätä vähintään 200 miljoonaa euroa vuositasolla. Vaikka Suomessa eliniänodote ei ole yhtä vahvasti sidoksissa elintasoon kuin jenkeissä (hyvätuloisilla mm. parempi terveydenhoidon saatavuus verrattuna heikompituloisiin), on se myös meillä merkityksellinen tekijä eläkeikärajoja päätettäessä. Lisäksi nykyinen elinikäkerroin eläkkeissä ottaa jo eliniänodotteen kasvun eläkkeissä huomioon.

Kuva 1 Lähde Suomen Lääkärilehti 48/2011

Kokonaisuudessaan julkisia menoja on lyhyellä tähtäimellä lisättävä. Samalla on tehtävä rakenteellisia muutoksia, joilla estetään rapautuneiden rakenteiden ylläpitoa. Menoleikkauksien suhteen pitää olla varovainen nykyisessä taloustilanteessa. Leikkaukset, jotka vaikuttavat suoraan kysyntään (työttömyystuki, matalapalkkaisten tuet, inframenot, maataloustuet, yms.) ovat nykytilassa pahinta myrkkyä kansantaloudelle. Mahdolliset leikkaukset nykytilassa pitää kohdistaa niille, joilla on kantokykyä eikä suoraan vaikuta heidän kulutuskäyttäytymiseen yhtä voimakkaasti kuin heikompi tuloisilla. Tosin mielestäni Suomen ei tarvitse tehdä sopeutustoimia leikkauksin nyt, mutta nousukaudella kyllä. Minun suunnitelmani tähtää talouden elpymiseen muutamassa vuodessa. Tällöin minusta tulisi tiukan talouskurin kannattaja, joka ajaa voimakasta julkisen talouden pienentämistä ja markkinaehtoisempaa yhteiskuntaa.

Seuraavassa ja viimeisessä osassa käyn läpi edeltävien osien kokonaisvaikutuksia kansantalouteen ja pohdin kansainvälisen taloustilanteen vaikutuksia Suomen talouteen. Lisäksi pohdin esitystäni poliittisen päätöksenteon kannalta.

Oikeat lääkkeet Suomen valtiontalouteen Osa 2: Kysyntä ja ostovoima

·         Suomella varaa elvyttää

·         Veronalennuksin ja palkankorotuksin lisää ostovoimaa

·         Kannustinloukot ja vuokra-asuminen

Suuren taantuman (Great Recession) alkaessa 2008 jenkeissä, Irlannissa ja Espanjassa puhkesivat asuntokuplat. Ne asettivat voimakkaita rajoituksia kotitalouksien kulutukselle, kun suuri osa varallisuudesta katosi äkisti. Jenkkilässä tunnetusti vastattiin nopeasti mittavalla stimuluspaketilla (elvytyspaketilla), joka esti suuremman romahduksen myös maailmanlaajuisesti ja vakautti tilanteen. Tosin jenkkien todellinen elvytyspaketti oli käytännössä melkein vain kolmasosa siitä, mitä kyseisen ”stimuluspaketin” koko oli. Paketin koko oli nykytutkimusten valossa riittämätön ja liian lyhytkestoinen. Espanjalla ja Irlannilla ei ollut samoja mahdollisuuksia, vaan kriisin iskemisen jälkeen troikka (IMF, EKP, komissio) on Saksan johdolla sanellut tiukkaa talouskuria.

Suomella ei ollut asuntokuplaa eikä pankkikriisiä. Velkatilanne oli ja on hyvässä mielessä kehittyneiden talouksien kärjessä. Suomen vastauksessa Suureen taantumaan oli oppia otettu 90-luvun laman hoidosta, mutta ei riittävästi. Hallitus vastasi maltillisella elvytyksellä, millä vältettiin massatyöttömyys ja suurimmat konkurssiaallot. Tämän jälkeen onkin harjoitettu joissain määrin tiukkaa talouskuria sopeuttamistoimien merkeissä (veronkorotuksia ja menoleikkauksia). Taantuneessa taloudessa tällaiset toimet ovat myrkkyä eli käytännössä jokainen ”säästetty” prosentti suhteessa bkt:een valtiontaloudessa supistaa bkt:ta yli prosentin ja pahimmillaan kaksi prosenttia.

Taantumassa valtiovallan ensimmäinen tehtävä on ylläpitää työllisyyttä eli käytännössä estää työttömyyden kasvun. Työttömyyden kasvaessa ja pysyessä taantumaa edeltävää tasoa korkeammalla syntyy rakenteellista pitkäaikaistyöttömyyttä. Viime laman jäljiltä kansantalous maksaa yhä näitä seurauksia. Puhutaan sitten vaikka jollain asteella rumasti tukityöllistämisestä, niin jokainen euro siihen tarkoitukseen tuottaa taantuneessa taloudessa 1,3-2 euroa kansantalouteen. Työttömän muuttaminen työlliseksi: huomattava ero tilanteen muuttuessa menosta tuloksi, lisätulot kulutukseen, yrityksille lisää myyntiä, ei tarvitse irtisanoa työntekijöitä ja parhaassa tapauksessa voi palkata lisää, jotka taas kuluttavat lisää ja näin ollen syntyy positiivinen kierre. Varsinkin pienet yritykset, jotka toimivat kotimarkkinoilla ovat taantumassa työllisyyden tukijalkoja.

Suomen osalta varsinkin vientiin liittyvä euroalueen kysyntä on erityisen tärkeää. Vetoamalla Suomeenkin negatiivisesti vaikuttavaan euroalueen väärän talouspolitiikan spill-over-kysyntävaikutukseen on järjetöntä, mikäli sillä perustellaan vahvoja sopeutustoimia Suomessa. Meillä on päinvastoin mahdollisuus olla ensimmäisenä hyötymässä, kun euroalueen talouspolitiikka kääntyy. Lisäksi voimme tehdä paljon suomalaisen palvelusektorin ja kotimaisen kulutusvetoisen kasvun suhteen.

Nollaratkaisu palkoissa olisi palkka-alen jälkeen typerintä, mitä kansantalouden kannalta päätettäisiin nykytilanteessa. Edeltävissä valtiontalouden lääkkeissä ehdottamani roima yhteisöverokannan alentaminen mahdollistaisi 1,5-2% keskimääräiset palkankorotukset vuositasolla seuraavalle kahdelle vuodelle. Inflaatiomöröllä pelotteleminen olisi typerää: tällä hetkellä on enemmänkin kapasiteetin ylitarjontaa kuin vajetta (niin kuin taantuneessa taloudessa yleensäkin). Lisäksi toimet, joita myöhemmin ehdotan suitsevat kunnolla inflaatiota.

Merkityksellisiin palkankorotuksiin yhdistettäessä selkeä ansioverotulon alennus luokkaa staattisilta vaikutuksiltaan 1,2-1,5 mrd euroa tuottaisi selkeän kysyntäpiristysruiskeen kansantalouteen. Ansiotuloveroale olisi suunnattu pelkästään työssäkäyville ja korkeintaan eläkkeiden verotuksen alapäähän. Näin myös kannustettaisiin jatkamaan työelämässä, joskin sen vaikutus on vähäinen (enemmänkin kustannuskysymys alennuksen suhteen). Alennukset olisivat alapääpainotteisia esimerkiksi marginaaliveroluokittain -2, -3,5, -2,5, -1,5 ja -1% (lisätietoja kysyttäessä). Alennukset myös lisäisivät jonkin verran työllisyyttä.

Työttömyysturvan kannustinloukkuja pitäisi poistaa mm. ansiosidonnaisen päivärahan muuttamista enemmän Tanskan malliin. Uudessa mallissa päivärahaa maksettaisiin maksimissaan 250 päivää nykyisen 500 päivän sijaan, mutta olisi ensimmäiset neljä kuukautta reilusti nykyistä korkeampi suhteessa työttömyyttä edeltävään palkkaan. Neljän kuukauden jälkeen taso laskee porrastetusti. Kokonaisuudessaan uudistuksella olisi tarkoitus vähentää työttömyyden vaikutusta kotitalouksille lyhyellä aikavälillä minimiin ja helpottaa näin uuden työn etsimistä ilman välittömiä häiriöitä. Puolen vuoden jälkeen tuen aleneminen pakottaisi (kauniisti sanottuna kannustaisi) työtöntä sopeuttamaan talouttaan, hakeutua koulutukseen tai ottaa vastaan myös koulutusta vastaamatonta työtä. Lisäksi valtio säästäisi nykytasolla menoissa noin 200 miljoonaa vuodessa. Uudistusta on tietysti vaikea ellei mahdotonta viedä läpi ay-liikkeen takia, mutta muistuttaisin, että ansiosidonnainen maksetaan käytännössä kokonaan valtion kassan kautta (95% suoraan valtiolta ja ay-jäsenmaksujen kautta loput, mitkä taas ovat verovähennettäviä).

Kotitalousvähennyksen palauttamisesta aikaisemmalle tasolle puhuttiin jo edeltävässä osassa. Kääntöpuolena verotuksen yksinkertaistamisen ja valtiontalouden tulopuolen vahvistamisen takia sekä vuokra-asumisen epäsuosimisen (lue: omistusasumisen suosimisen) poistamiseksi pitäisi tehdä seuraavia muutoksia: työmarkkinajärjestöjen (ay- ja yritysjärjestöt) jäsenmaksujen verovapauden rajoittaminen 50%:iin (pitkällä aikavälillä nollaan), asuntolainojen korkovähennyksen edelleen rajoittaminen nollaan kymmenessä vuodessa ja asunnon myyntivoittojen verovapauden poistaminen pitemmällä aikavälillä. Viimeisen poistaminen vaatii tarkkaa harkintaa, jotta vaikutukset asuntojen arvoon eivät syntyisi äkillisesti (esim. 10-15 vuoden aikahaarukkaa). Vuokra-asumista varten pitää julkisen rahoituksen sääntöjä helpottaa ja nopeuttaa rakentamista (esim. mahdollisesti rakentamattoman kerrostalotontin verottaminen).

Lisäksi pienille yrityksille (esim. kymmenen henkilötyövuotta tai alle) pitäisi sallia sairaslomapäiviin helpotus: työntekijän ensimmäinen sairaslomapäivä sairaslomaa kohden työntekijän piikkiin (poikkeuksena ehkä Viron malliin työntekijät, joilla pieniä lapsia). Tämä vähentäisi pienten yritysten palkkausriskiä (edeltävän osan asioita).

Lisäksi inflaation suitsimiseksi, yritysten ja kotitalouksien toimintaympäristön parantamiseksi energiaveroihin 500 miljoonan alennus vuositasolla. Autoverotukseen 200 miljoonan alennus, jolla parannetaan autokauppaa (kysyntää) ja tuodaan verotusta yleiseurooppalaiselle tasolle sekä mahdollisestaan vähäkulutuksellisiin autoihin siirtyminen (yleisestikin autoilun verottamisen huojentaminen niin energia- kuin autoveroilla). Lisäksi alkoholiverotuksen pienentäminen (painotus miedoissa juomissa) 250 miljoonalla vuositasolla, jolla parannetaan työvoimavaltaisten ravintoloiden toimintaa ja vähennetään Viron tuontia. Edeltävät alennukset voidaan joutua porrastamaan, jotta ei synny liiallisia deflaatiovaikutuksia.

Yleisen alv-verokannan nostaminen 25%:iin ja pk-yritysten alv-alarajahuojennus 20 000 eurosta 50 000 euroon. Toiseksi alv-kannaksi 10%, johon sidotaan nykyinen ruuan alv ja kaikki työvoimavaltaiset palvelualat kuten ravintolat, kampaamot, kauneushoitolat, käsityöläiset yms., miltä osin EU-säädökset antavat periksi. Vaikka työllisyysvaikutus ei välttämättä olisi suuri, poistaa se harmaata taloutta, lisää kysyntää ja parantaa etenkin köyhien ja matalapalkkaisten asemaa (ruuan alv varsinkin).

Osissa yksi ja kaksi on siis kiinnitetty huomiota varsinkin yritysten kilpailukyvyn parantamiseen ja toisaalta palkansaajien ostovoimaan. Muutoksilla on selkeitä työllisyyttä parantavia vaikutuksia (ja osalla kuten yleisen alv:n nostamisella marginaalisia heikentäviä vaikutuksia). Tässä osassa läpikäydyillä muutoksilla on odotettu vaikutus työllisyyteen useampi kymmenentuhatta henkilötyövuotta vuositasolla. Osassa kolme käyn läpi varsinkin valtiontalouden tasapainottamiseen vaikuttavia tekijöitä ja osin myös työllisyyttä parantavia menolisäyksiä.

Euroalue vs. USA ja Japani ja Karjalan mänty

Ennen seuraavaa osaa Suomen talouden lääkkeistä oli pakko kirjoittaa pari sanaa viimeaikaisten uutisten valossa koskien maailman suurimpien talouksien tilaa ja ennusteista kuluvalle vuodelle (lue: kiukun purkua).

Eilinen uutinen EKP:n kasvuennusteiden laskusta (déjà vu - vai enemmänkin bon voyage) ei tullut euroalueen talouspolitiikkaa syvemmin seuranneelle yllätyksenä. EKP arvioi euroalueen talouden kutistuvan kuluvana vuonna 0,5% ja kasvavan ensi vuonna prosentin. Aiemmat arviot olivat 0,3% supistumista ja 1,2% kasvua. EKP piti ohjauskoron ennallaan 0,75%:ssa, vaikka talous on taantumassa. Verrokkialueet USA ja Japani pitävät ohjauskorkoa 0,25%:ssa ja 0%:ssa, vaikka niiden taloudet ovat kohtuullisella kasvu-uralla (euroalueeseen verrattuna jopa nousukaudella).

Ehkei euroalueella olekaan likviditeettiongelmia vaan pääomat virtaavat yrityksille ja kotitalouksille kuin vanhaan hyvään aikaan - ainakin EKP:n mielestä. Joskin pointsit Mario Draghille euroalueen pelastamisesta viime vuonna. Tosin kunnian ryösti Olli Rehn, komissio ja nykyinen inkvisitiomainen rangaistuspolitiikka.

Euroalueen talous kutistui 0,5% viime vuonna. Jenkeissä talouskasvu oli viime vuonna 2,2% ja kuluvan vuoden arvio on 1,4% vuoden vaihteen ja maaliskuun alussa voimaan tulleiden säästötoimien takia (vaikutus talouskasvuun CBO:n laskelmien perusteella vajaa prosentti). Ensi vuodeksi CBO arvioi kasvuksi 3,4%, kun nykyisten säästötoimien negatiivinen vaikutus talouskasvuun vähenee. Tämän päivän työttömyysuutiset jenkeissä yllättivät markkinat positiivisesti. Työttömyysaste helmikuussa oli 7,7%, mikä on alhaisin neljään vuoteen.

Japanissa viime vuoden talouskasvu oli 2%, kun viimeisen kvartaalin toteutunut talouskasvu osoittautuikin positiiviseksi. Tämä tarkoitti Japanin nousseen lyhyestä taantumasta. Joulukuussa aloittaneen pääministeri Shinzo Aben hallitus on valinnut oikeita ratkaisuja nostaa Japani pitkäaikaisesta hitaan kasvun aikakaudesta. Deflatoorisessa Japanissa on tarkoitus ekspansiivisella rahapolitiikalla nostaa inflaatio 2%:iin, heikentää valuutan arvoa (käytännössä jo Aben todennäköinen voitto alensi valuutan arvoa loppuvuodesta), jotta vienti alkaa vetää paremmin ja lisäksi mittavalla elvytyspaketilla käynnistää talous kasvu-uralle. Kaikki tämä jo yli 200% velkasuhteen Japanissa.

Miten markkinat reagoivat uuden hallituksen politiikkaan (käytännössä jo loppuvuodesta 2012 lähtien, kun Aben puolueen voitto näytti todennäköiseltä)? Japanin valtionlainojen korot laskivat entisestään (tätä kirjoittaessa kymmenen vuoden joukkovelkakirjojen markkinakorko on 0,66%!) ja osakekurssit ovat reilun kolmen kuukauden aikana nousseet kolmanneksen. Kuluvan vuoden talouskasvuennuste on 2,3%. Japanin jatkoa on mielenkiintoista seurata. Vaarana on talouspolitiikassa jarruttaminen liian aikaisessa tai mikäli elvytyspaketti tehdään liian varovaisesti. Aikaisemmissa 90-luvun vastaavissa toimissa juuri edellä mainitut seikat olivat ongelmana.

Kuva 1 Talousalueiden kasvu 2012 ja ennuste 2013. (Lähteet: Eurostat, CBO, JCER).

 

Työttömyys on euroalueella tällä hetkellä 11,9%, Japanissa 4,2% ja jenkeissä 7,7%. Arvatkaapa, millä edeltävistä talousalueista suunta on nouseva, kun toisilla se on laskeva. Julkinen velka on euroalueella 87% , jenkeissä 87% ja Japanissa huimat 212% bruttokansantuotteesta. Järjetöntä europolitiikkaa on perusteltu mm. sillä, ettei elvytysvaraa ole. Japani ei ole kaatumassa velkaan, vaikka velkasuhde on yli 200%. Joukkovelkakirjojen markkinakorot ovat edeltävistä kolmesta talousalueesta alhaisimmat juuri Japanissa. Oheiset kuvat näyttävät ennusteet euroalueen ja jenkkien valtionvelan kehityksestä.

 

Kuva 2 Ennuste helmikuu 2012 USA:n valtionvelan kehityksestä (Lähde: CBO).

Kuva 3 Euroalueen ja ongelmamaiden julkisen velan kehitys IMF:n mukaan 2012 lokakuu.

Sivuhuomautuksena sanottakoon, että veikkaan euroalueen arvioiden niin velan kuin talouskasvun suhteen osuvan päin mäntyä vielä tämän vuoden osalta ja luottamus jenkkien ennusteisiin on kertaluokkaa vahvempi. Euroinstituutiot ovat aliarvioineet säästötoimien fiskaalikertoimet kategorisesti alakanttiin. Toisin sanoen säästötoimien vaikutukset ovat osoittautuneet negatiivisemmiksi bkt:een suhteen, mitä aikaisemmin arvioitiin. Lisäksi komissio, EKP ja IMF ovat aliarvioineet euroalueen sisämarkkinoiden yhteysvaikutusta kertoimiin (spill-over-efekti).

Nykyinen euroalueen rangaistuspolitiikka hakkaa toistamiseen päätään Karjalan mäntyyn, vaikka todisteet politiikan epäonnistumisesta sen kuin kasvavat. Samalla toiset markkina-alueet vapautuvat kurimuksesta. Heidän hintansa vapaudesta oli taloudellisesti ja inhimillisellä kärsimyksellä mitattuna murto-osa siitä, mitä Eurooppa on käynyt läpi ja yhä käy.

Oikeat lääkkeet Suomen valtiontalouteen Osa 1: Työllisyys ja yritysympäristö

·         Yhteisöverokanta ja investoinnit

·         Pienten yritysten verotus ja työntekijöiden palkkaus

·         Täystyöllisyys ja työttömyysturvan joustot

Ei tarvitse olla enää ekonomi nähdäkseen kehittyneiden valtioiden tiukan talouskurin (austerity) epäonnistuneen täysin finanssikriisin lääkkeenä. Yhdysvalloissa, Briteissä ja euroalueella mukaan lukien Suomi on lähdetty leikkausten ja veronkorotusten tielle. Euroalueella pelätty tupla-v, eli taantuman ja pahimmillaan laman, uusiutuminen on todellisuutta. Koko finanssikriisin jälkeistä aikaa vaivanneet luottamuskeijuun tai muuhun satuolentoon perustuneet ylioptimistiset odotukset talouskasvun kehityksestä ovat yhä läsnä. Suomen on korkea aika hypätä tästä junasta pois ja vaihtaa talouskasvun veturiin. Muut seuraavat varmasti perässä - Saksakin.

Valtion talouspolitiikan tavoitteena pitää olla täystyöllisyys ja investointien sekä kotimaisen kysynnän lisääminen. Perusekonomisti voi kertoa keinot päästä tavoitteisiin, mitkä eivät ole ydinfysiikkaa. Poliittisen järjestelmän kyvyttömyys tehdä oikeita ratkaisuja on ongelma, joka saa jo naurettavia piirteitä. Käyn tässä ja ainakin seuraavassa kolmessa blogimerkinnässäni läpi lääkkeitä Suomen taloustilanteeseen. Ensimmäiseksi tarkastelen yritysympäristöä. Tulevissa käydään läpi mm. kysyntään vaikuttavia tekijöitä, menoja ja puhutaan toisiaan tukevista toimenpiteistä sekä euroalueen talouspolitiikan vaikutuksista Suomeen. Lopuksi tarkemmin kaikkien toimenpiteiden vaikutuksista kansantalouteen ja mahdollisista muutoksista nousukauden aikana.

Täystyöllisyyteen pääsy vaatii useita toimenpiteitä. Ensimmäisenä yhteisöverokantaa (yritysverotusta) pitää laskea 15-16% tietämille (en nyt suoraan peesaa EK:ta, enemmänkin Raimo Sailasta). Joka tapauksessa verrokkimaa Ruotsi pitää ohittaa kirkkaasti, koska yhteisöverokannan merkitys kansainvälisessä avotaloudessa on kasvanut. Tutkimusten (De Mooij ja Ederveen 2008) mukaan prosentin ero vertailuympäristöön yhteisöverokannassa merkitsee suhteessa 3,3% eroa ulkomailta tuleviin suoriin investointeihin. Toisin sanoen nykyisillä ratkaisuilla Ruotsi saa ulkomaisia investointeja yli 8% enemmän suhteessa Suomeen (Ruotsissa  verokanta 22% ja Suomessa 24,5%). Näin houkutellaan lisää investointeja ja yrittäjyyttä Suomeen. Työllisyysvaikutukset näin kovalla yhteisöverokannan laskulla olisi seuraavan viiden vuoden aikana todennäköisesti kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja. Lisäksi invest in Finland-tyyppistä investointeja houkuttelevaa maakuva- ja yritysympäristömarkkinointia pitäisi tukea useammalla kymmenellä miljoonalla eurolla enemmän vuositasolla.

Pienten yritysten tukeminen verotusta laskemalla ja työvoiman palkkausta helpottamalla ovat seuraavat toimenpiteet. Aloittavan yksinyrittäjän verotus suhteessa vastaavatuloiseen palkansaajaan on tällä hetkellä osin jopa korkeampi eikä kannusta yritysriskin ottamiseen. Listaamattomien yhtiöiden osinkojen verovapaus maksimissaan 60 000 euroon saakka, mikäli nettopääoma yrityksessä on tarpeeksi suuri, ei toimi tutkimusten mukaan toivotusti kasvuyrittäjyyttä tukevasti vaan pitäisi poistaa. Tilalle ehdotan esimerkiksi 10 000 euron osinkojen verovapautta kaikille listaamattomille yhtiöille. Lopuista osinkotuloista maksetaan pääomatuloverotuksen mukaan. Tämä vaatii osaltaan pääomaverotuksen uudistamista lähemmäksi ansiotuloverotusta: esimerkiksi porrastamalla 30% 50 000, 32% 100 000 euron pääomatuloihin asti ja 36% (uusi luokka) yli menevästä osuudesta.

Alla olevassa kuvassa vertaillaan yritysverotusta pienyrittäjän (osakeyhtiö) ja palkansaajan välillä joiden YEL:n ja työnantajamaksujen jälkeinen voitto ja bruttopalkka on noin 39 200 euroa. Pienyrittäjän nettovarallisuuden ollessa nolla, tuloverotus on suunnilleen sama nykyisellä mallilla, mutta nettovarallisuuden ollessa 50 000 euroa kyseisellä pienyrittäjällä saa pienyrittäjä 4 500 euroa osinkoja verovapaana. Tämä pienentää optimissa pienyrittäjän verotusta muutamalla prosenttiyksiköllä palkansaajaan nähden. Uudessa mallissa kyseisen pienyrittäjän verotus laskisi reilusti verrattuna palkansaajaan, mikä kannustaisi yrittäjäriskin ottamiseen ja mahdollistaisi myös nopeamman kasvun aloittavalle yrittäjälle.

 

PK-yrityksiin tehtävät pääomasijoitukset pitäisi tietyin reunaehdoin olla 50% pääomatuloista verovähennyskelpoisia. Näin parannetaan nykyistä tiukentunutta rahoitustilannetta pk-yritysten kohdalla ja osaltaan mahdollistetaan myös yrityskasvua.

Edellä mainitun verotuksen kautta helpotetaan aloittavan ja yksin yrittävän verotusta. Suuremmista kotiutettavista osingoista maksetaan suurempi efektiivinen vero, mutta kuitenkin alhaisempi kuin palkkatuloista, jolloin yrittäjäriski huomioidaan.

Pörssiyhtiöiden osinkojen verotus pitäisi muuttaa 3 000 euroon asti verovapaaksi, jolloin vapautetaan huomattava määrä kotimaista pääomaa vahvistamaan pörssiyritysten omistajuutta. Pörssiosinkojen verotus olisi muutoin vastaava kuin listaamattomien yritysten. Poikkeuksena pitkäaikaista omistajuutta voidaan suosia sallimalla esimerkiksi viiden vuoden omistajuuden jälkeen myyntivoitoista 30%:n verovapaa osuus.

Edeltävät muutokset yritysten verotukseen myös yksinkertaistavat verotusta, mihin pitää tehokkaassa verotusjärjestelmässä pyrkiä. Osinkojen jaottelu ansiotuloverotukseen, verovapaisiin ja pääomatulovero alaisiin osiin poistuisi.

Aloittavan yrittäjän ensimmäisen työntekijän palkkausta pitäisi helpottaa tarjoamalla työnantajamaksuihin helpotusta. Yrittäjäkyselyjen mukaan tämä olisi suurin yksittäinen kannustin ensimmäisen työntekijän palkkauksessa. Valtio voisi maksaa ensimmäisen 100% ja toisesta henkilötyövuoden työnantajamaksuista  50%. Lisäksi viiden tai alle työntekijän yrityksissä koeajan pituutta pitäisi olla mahdollista pidentää puoleen vuoteen, millä vähennettäisiin pienissä yrityksissä erityisesti painottuvaa rekrytointiriskiä. Viiden työntekijän tai alle yrityksissä yhden ulkoisen työntekijän työnantajamaksuista valtion tulisi maksaa 25%. Edeltävien työnantajamaksualennuksien ylärajana voisi olla esimerkiksi työntekijän 30 000 euron bruttopalkat. Edeltävät muutokset lisäisivät pienten yritysten työllistämistä muutaman vuoden aikavälillä useammalla kymmenellätuhannella uudella työpaikalla. Pienten yritysten puskurimaista työllisyyden ylläpitoa taantumissa ei sovi myöskään unohtaa.

Kotitalousvähennys pitäisi palauttaa aikaisemmalle tasolle (3000 euroon asti 60%). Tämä vahvistaisi osaltaan kysyntää ja lisäisi henkilötyövuosia kansantalouteen.

Pitkään puhuttuja työttömyyteen liittyviä kannustinloukkoja pitää lopulta purkaa. Ansiosidonnaisesta päivärahasta kirjoitan seuraavassa blogimerkinnässä. Ensimmäinen teko olisi kuitenkin sallia jonkin asteinen työnteko työttömälle ilman tukien välitöntä poistamista (esim. 300 euroa kuussa). Nykyisessä tietoliikenteen ja tietojärjestelmien maassa työnteon ja työttömyyden rajapinnan tiedon kulun pitää olla mutkatonta eikä tukia saa vetää liian nopeasti pois. Nykyjärjestelmä ei yksinkertaisesti ole kannustava varsinkaan matalapalkkatyön vastaanottamiseen. Valtion pitää muistaa, että vähävaraisten ja matalapalkkatyöläisten saama kaikki ”ylimääräinen” tuki tai ansio valuu kuitenkin välittömästi talouden kiertoon kulutuksen kautta

Kuva 1 USA:n työttömyyden laskun korrelaatio yleisen osakeindeksin muutoksiin (S&P 500). Lähde: FRED.

Kansantalouden kestävyyden ja inhimillisen oikeudenmukaisuuden kannalta on pyrittävä täystyöllisyyteen (ks. oheisen kuvan vahva korrelaatio jenkeissä osakekurssien ja työttömyyden vähenemisen suhteen). Tähän avaimet löytyvät toimivasta yritys- ja sijoitusympäristöstä sekä vahvasta, mutta joustavasta yhteiskunnan tukiverkostosta kansalaisille. Täystyöllisyydellä minimoidaan työttömyydestä aiheutuvat kertautuvat sivukulut kansantalouteen ja mikä tärkeintä, inhimillinen kärsimys.

 

Kauhea, kauhea valtionvelka

·         Väärät mielikuvat

·         Valtionvelan kehitys

·         Korkomenot nyt ja tulevaisuudessa

Ajoittain Suomessa julkisuudessa pelotellaan Kreikan tiestä ellei valtion lainanottoa saada hallintaan. Presidenttiä myöden paheksutaan, kuinka sysäämme omat sotkumme lapsiemme maksettavaksi jatkuvalla velkaantumisella ja kaikkien pitäisi kiristää vyötä, jotta velanotto saadaan hallintaan. Asian lähempi tarkastelu paljastaa vallitsevan käsityksen Suomen valtionvelasta pääosin harhoista ja tietämättömyydestä johtuvaksi todellisuuden rajuksi vääristelyksi.

Velka on rahoitustyökalu, jota on käytetty siitä lähtien, kun luolamies sai naapurilta marjoja ja lupasi korvauksena toimittaa vastaavan palveluksen seuraavana päivänä tälle. Valtiontaloudessa velka toimii pääosin samalla tavalla, mutta erojakin on. Koron määräytyminen on erilaista ja mikäli valtiolla on oma keskuspankki, pystyy se myös painattamaan tarvittaessa lisää rahaa itselleen (Suomessa ei onnistu yksin, mutta euroalueella yhteisesti).

Valtiontaloudessa velalla on keskeinen rooli vastasyklisessä taloudenhoidossa. Toisin sanoen hyvinä aikoina säästetään (tai saadaan ainakin velka suhteessa bruttokansantuotteeseen pienenemään) ja pidetään menojen kasvu kurissa. Taantuman iskiessä rahoitetaan rakennemuutoksia, kysyntää ja tarjontaa tarvittaessa rajustikin velkarahalla. Lisäksi yllättävissä menoissa velka on ystävä kuten luonnonkatastrofien ja sotien aikana.

Alla olevasta kuvaajasta käy esille Suomen valtionvelan nimellisarvon kehitys vuodesta 1990 lähtien päättyen 2013 ennusteisiin. Valtionvelka on nimellisarvon mukaisesti ennätyskorkealla ja lähestyy 100 miljardia euroa nopeasti. Entä korkomenot? Kuten kuvaajasta näkyy, ne ovat velan nopeasta kasvusta (2008-13) huolimatta jopa laskeneet. Vuosien 2008-2013 aikana velan absoluuttinen määrä on kasvanut kaksi kolmasosaa, mutta samaan aikaan korkomenot ovat laskeneet kuudenneksen. Viime vuonna ja arviolta tänä vuonna korkomenot ovat noin 1,9 miljardia euroa vuositasolla. Mainittakoon, että valtion rahoitustuotot 2012 marraskuun loppuun mennessä olivat noin 2,2 mrd eli korkomenoja suuremmat. Valtion rahoitusomaisuus ja kansallisvarallisuus oli 2012 lopussa 59,6 mrd euroa. Kun vielä lasketaan hätävaravarat valtiontalouden kannalta eli eläkerahastot - 143,3 mrd euroa kesäkuun 2012 lopussa - mukaan on valtiontalous reippaasti velaton (toisin sanoen nettovelka on selkeästi negatiivinen).

 

 

Alla olevasta kuvaajasta käy esille valtionvelan ja korkomenojen suhde bruttokansantuotteeseen, mikä on absoluuttisia numeroita huomattavasti tärkeämpi valtiontalouden kestävyyden kannalta. Yllätys, yllätys: tilanne näyttää paljon paremmalta. Velkasuhde eli valtionvelka jaettuna bruttokansantuotteella (43,2% vuonna 2012) ei olekaan räjähtänyt käsiin, vaikka valtion budjettialijäämät ovat olleet huomattavia Suuren finanssikriisin jälkeisenä aikana. Lisäksi korkomenot suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat jopa 90-luvun lamaa edeltävällä tasolla, jolloin valtionvelan osuus bkt:sta oli lähes viidennes nykyisestä!

Korkomenojen suhteellinen osuus on tarkasteluvälillä 2,5% bkt:sta. Nyt tuo osuus on yhden prosentin luokkaa. Miksi korkomenot alenevat, vaikka valtionvelka kasvaa? Ensinnäkin valtio on kierrättänyt vanhat korkeampi korkoiset valtionlainat tehokkaasti kriisin aikana uusiin alempi korkoisiin. Miksi Suomen valtionlainojen markkinakorot ovat sitten ennätysalhaisia (1,605% kymmenen vuoden ja 0,563% viiden vuoden joukkovelkakirjalle 1.3.2012)? Päätekijät ovat EKP:n alhainen ohjauskorko ja erityisesti sen ostot euroalueen ongelmamaiden joukkovelkakirjoissa sekä pankkisektorin tukeminen. Lisäksi markkinat näkevät Suomen talouden kestävyyden ja rakenteet erittäin vahvoiksi verrattuna muihin maailman maihin. Toisin sanoen, vaikka Suomen taloudessa on riskejä eikä suunta ole oikea, on muualla vielä suurempia ongelmia.

Suomella on nyt hyvä tilaisuus kääntää nykytalouspolitiikan kurssi ja talouden perusfundamentteihin eli keynesiläiseen elvytykseen taantumassa (oikearakenteiset menolisäykset ja veronalennukset). Nykyinen tiukan talouskurin politiikka ei luo kasvua, kasvattaa velkasuhdetta myös pitkällä aikavälillä ja murentaa ennen pitkään markkinoiden luottamuksen (jatkuvat odotuksien alittamiset valtiontaloudessa). Velkasuhdetta hoidetaan pienemmäksi nousukaudella kuten Suomessa ennen finanssikriisiä (ks. kuvaaja alla). Tuolloin nykyinen presidentti perään kuulutti oikeaoppisesti vieläkin kovempaa velanmaksua, mutta nykytilanteessa tiukka talouskuri on myrkkyä.

 

Suomen tilanne lainamarkkinoilla suhteessa muihin maihin ei tule lähivuosina juuri muuttumaan eikä EKP kiristä rahapolitiikkaansa ennen kuin euroalue alkaa elpyä. Silloin Suomessakin on talouskasvu riittävää, jotta velkasuhde pysyy maltillisena ja lähtee lopulta laskuun. Vuoteen 2025 asti Suomen valtionlainoista erääntyy näillä näkymin vajaan kuuden miljardin euron edestä valtionlainoja vuositasolla (lähde Debt Management Annual Review 2012, Valtiokonttori). Mikäli Suomen valtionlainojen korot nousevat esimerkiksi kuluvan vuosikymmenen loppupuolella nopeasti 6%:iin, tarkoittaa se 330-350 miljoonan euron lisäystä per vuosi Suomen korkomenoihin (huomioimatta uuden nettolainanoton tarvetta). Tässä erittäin epätodennäköisessä skenaariossa korkomenot voisivat tällöin 2020 luvun alkupuolella kaksinkertaistua neljän miljardin paikkeille. Tämä skenaario siis edellyttäisi mm. Suomen talouden rakenteiden ja kestävyyden nopeaa rapautumista suhteessa muihin maihin. Pelkkä euron hajoaminenkaan tuskin riittäisi.

Nykyisessä masentuneessa taloudessa valtionvelan ylidramatisointi ja populistinen politisointi pitäisi lopettaa. Keskustelu pitäisi painottua talouskasvua ja kysyntää kasvattavaan talouspolitiikkaan sekä EKP:n ekspansiivisempaan rahapolitiikkaan tähtäävään lobbaukseen. Myös euroalueen on muutettava fiskaalipolitiikkaansa ongelmamaita myöden, mikä taas ei onnistu ilman komission ja rankaisijamaiden kuten Saksan poliittista muutosta. Nykyinen tiukan talouskurin fiskaalipolitiikka euroalueella on jo aiheuttanut tupla-v-liikkeen talousalueella eli uuden taantuman. Oikealla vastasyklisellä talouspolitiikalla jo menetetty talouskasvu viime vuosilta olisi kääntänyt velkasuhteet laskuun suurimmassa osassa Euroopan maista mukaan lukien Suomessa.

PS. Mainitsinko muuten, että Suomen nettokorkomenot ovat OECD maiden kolmanneksi pienimmät suhteessa bruttokansantuotteeseen. Silti valtionvelasta saadaan Suomessakin maailmanlopun asia.