Tiukan talouskurin loppu Excel-virheessä ja valtamedian heräämisessä

·         Käännös euroalueen talouspolitiikassa

·         Tiukan talouskurin tieteellinen perusta murtumassa

·         Median vastuu taustojen selvittämisessä

Viimeisten kolmen vuoden aikana länsimaissa tiukan talouskurin nimeen vannoneet ”vastuulliset” poliitikot ja ekonomistit ovat varoittaneet liiaksi kasvavan julkisen velan hidastavan talouskasvun pysyvästi. Tämä retoriikka on perustunut lähes yksinomaan Harvardin professoreiden Carmen Reinhartin ja Kenneth Rogoffin (R-R) tutkimuspaperiin vuodelta 2010. ”Vastuuttomat” ekonomistit ja hiljainen joukko poliitikkoja ovat kritisoineet kyseistä tutkimusta kovalla kädellä. Tarvittiin kuitenkin texasilaisen yliopisto-opiskelijan löytämä Excel-virhe, jotta valtamediat länsimaissa edes kyseenalaistivat R-R:n tutkimuksen. Lopettaisiko media tehtäviensä laiminlyönnin myös Harvardin professori Alberto Alesinan myyttisen talouskasvua tuottavan tiukan talouskurin kohdalla (expansionary fiscal austerity), vai vaatiiko sekin Excel-virheen ennen kuin kyseisen tutkimuksen ilmeisistä vioista voidaan puhua. Alesinan jo nykytiedon valossa täysin vääräksi osoittautunut malli on ollut varsinkin Euroopassa harjoitetun tiukan talouskurin politiikan perusta, ja jäljet ovat sen mukaiset.

Valtamediat Suomessakin ovat olleet aivopestyjä tiukan talouskurin kannattajia kuten aikoinaan 90-luvun laman aikaan vahvan markan politiikan suhteen. Onhan se myös helppo valinta päätoimittajille, kun vyönkiristäminen on sopinut ilman suurempia perusteluja myös tavallisen kansalaisen oikeustajuun. Jos media ei kyseenalaista päättäjien toimintaa ja selvitä taustoja, niin kuka sitten?

Ai niin, se texasilainen yliopisto-opiskelija.

Tilanne on vähintäänkin koominen, mutta hymy hyytyy laskettaessa väärän talouspolitiikan jättämiä jälkiä kansantalouksien alijäämiin, velkaantumiseen ja varsinkin massiivisiin ihmistragedioihin, joiden seurauksia kannetaan vielä pitkään niin sosiaalisesti kuin taloudellisesti.

Reinhart-Rogoffin (R-R) tutkimuspaperi ilmaisi valtioiden julkisen velan kriittiseksi rajaksi 90% (velka jaettuna bruttokansantuotteella). Tällä rajalla tiukan talouskurin kannattajat Olli Rehniä myöden ovat perustelleet laajoja vyönkiristystoimia velkaantumisen pysäyttämiseksi. Rajan ylittäminen merkitsisi R-R:n mukaan talouskasvun jyrkkää laantumista pysyvästi ja nostaisi velan markkinakorkoja. Ongelmana vain on, että tutkimuspaperia alusta asti kritisoineet ”vastuuttomat” ekonomistit ovat kritisoineet koko tutkimusta hyvin vialliseksi. R-R itse on alusta asti myöntänyt, että tutkimus ei ota kantaa syy- ja seuraussuhteeseen. Toisin sanoen hidas talouskasvu voi yhtä hyvin johtaa kasvavaan velkaantumiseen eikä toisinpäin (mikä monesti on havaittavissa reaalimaailmassa kuten Japanin kohdalla). Lisäksi 90%:n raja on valittu täysin mielivaltaisesti, lähtötiedot ovat puutteellisia ja väärin tulkittuja sekä käytetyt tilastolliset menetelmät ovat hyvin vajavaisia (esim. velkaantumisen ja talouskasvun tarkempi rajaaminen lähdemateriaalissa). Kaiken kukkuraksi havaitun Excel-virheen jälkeen, kun kaikki lähteet ovat laskettu mukaan, tulokset eivät pidä paikkaansa. Velkaisimmissa maissa talouskasvu on hieman hitaampaa, mutta sillä ei juuri ole eroa, onko velkasuhde 50% vai 150%. Lisäksi hajonta on erittäin suurta eikä minkäänlaista syy-seuraussuhdetta R-R:n alkuperäisestä kasvavan velan talouskasvua hidastavasta vaikutuksesta ole havaittavissa. Vastakkaiseen syy-seuraussuhteeseen on selkeitä viitteitä.

Reinhart-Rogoffiin verrattuna kertaluokkaa suurempi merkitys on Alberto Alesinan merkityksellä tiukan talouskurin kannattajille ja varsinkin euroalueen rangaistuspolitiikalle. Hän myi huhtikuussa 2010 Madridissa Euroopan valtionvarainministereille ajatuksen tiukasta talouskurista talouskasvua luovana. Alesinan esitys on aikaisemmin ollut pitkälti tuntematon käsite taloustieteessä. Hänen Madridissa jakama paperinsa perustui Alesinan ja Silvia Ardagnan vuoden 2009 tutkimuspaperiin aiheesta. Lisäksi valtiovarainministereille jaetussa paperissa lähteissä viitattiin vahvasti Alesinan omiin aikaisempiin tutkimuksiin (ja kummasti suurin osa muista lähteistä oli italialaisten ekonomistien tutkimuksia).

Alesinan 2009 ja varsinkin 2010 paperin lukeminen on ahdistavaa hommaa - niin ilmeisiä ovat paperien virheet ja puutteet. Silti näistä papereista luotiin tiukan talouskurin tieteellinen perusta niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa.

Ehkä pitää pyytää Alesinalta alkuperäinen data, jos vaikka löytyisi vastaava Excel-virhe kuin R-R:n tuloksissa. Ilman sitä media ei näytä puuttuvan merkittävän painoarvon saaneen Alesinan paperin ilmeisiin puutteisiin, joita IMF:n ekonomistit kritisoivat heti 2010 ja itse IMF:n pääekonomisti Olivier Blanchard (myös MIT:n professori) käytännössä murensi pohjan Alesinan tutkimukselta tammikuun 2013 tutkimuksella sopeutustoimien vaikutuksista ja kasvuennustevirheistä.

Euroopan komissiossa on alkanut hälytyskellot lopulta soida, kun vuosia jatkuneet ennustevirheet sopeutustoimien vaikutuksista budjettialijäämiin ja velkasuhteisiin ovat osoittaneet tiukan talouskurin olleen alkuperäisen tarkoituksen vastaista. Käytännössä siis sopeutustoimet ovat pahentaneet taloustilannetta entisestään ja tukipaketit ovat valuneet hukkaan pankkisektorin vakauttamista lukuun ottamatta. Eurostatin uusimmat tiedot viimevuotisista ennustevirheistä ovat vanhan jatkoa.

Euroopan komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroson maanantaina antama puhe signalisoi muutosta euroalueen talouspolitiikassa, ja samalla selitysten ajan alkua. Baroso ei myöntänyt nykylinjaa vääräksi, mutta selitti talouspolitiikan muuttamista nykylinjan heikolla kansallisella tuella. Nähtäväksi jää, milloin talouskomissaari Olli Rehn selittelee omia kantojaan. Vielä maaliskuun alkupuolella Rehn vannoi 90%:n maagisen velkasuhderajan nimeen taloustieteen nobelisti Paul Krugmanin kanssa käydyn sananvaihdon yhteydessä. Samalla hän totesi, että kuuntelee Krugmanin sijaan vakavasti otettavia taloustieteilijöitä kuten Olivier Blanchard (eipä ole juuri kuunnellut huomioiden Blanchardin kirjoitukset ja tutkimukset), Kenneth Rogoff ja Carmen Reinhart - onnea vain kahden viimeisen suhteen.

Pientä valonpilkahdusta on nähtävissä medioiden suhtautumisessa tiukan talouskurin kriitikoihin. Tämä lukuisa ”vastuuntunnottomien” ekonomistien joukko on ollut jo vuosia vähättelyjen kohteena valtamediassa.  Suomalaisissa lehdissä yhtä aikamme arvostetuinta ja seuratuinta taloustieteilijää Paul Krugmania on käsitelty koko kriisin ajan vähättelevään sävyyn. Krugman on milloin ollut New York Timesin kolumnisti, milloin värikäs kommentaattori, milloin jälkiviisas. Vasta viime aikoina on puhuttu taloustieteen nobelisti Krugmanista. Ehkä jatkossa tuodaan esille, että hän on myös Princetonissa professorina ja alallaan hyvin seurattu ja arvostettu. Sen sijaan suomalaisessa mediassa vielä pari päivää sitten Reinhartista ja Rogoffista puhuttiin Harvardin huippututkijoina.

On helppoa mennä massan mukana ja ottaa kansalaisten suosima linja mediassa. Tietääkseni yksi tärkeimmistä median tehtävistä on olla objektiivinen ja pyrkiä selvittämään talouspolitiikassa asioiden taustat niin, että tavallinen tallaajakin ymmärtää. Tähän ei monesti tarvita kuin internet, kärsivällisyyttä ja aikaa. Ainakin yksi edeltävistä luulisi journalisteilta löytyvän, mutta miten on kahden muun kanssa.

Kirjoituksessa mainitut tutkimukset:

http://www.nber.org/papers/w15639

http://www.nber.org/papers/w15438

http://scholar.harvard.edu/alesina/publications/fiscal-adjustments-lessons-recent-history

(EU:n valtiovarainministereille huhtikuussa 2010 jaettu paperi)

 

http://www.imf.org/external/pubs/ft/wp/2013/wp1301.pdf

Aseveliakselin aika on ohi

·         Suomen väärä talouspolitiikka

·         Suomi nettovelaton

·         Irtiotto Saksan rangaistuspolitiikasta

Suomi on yhä kuuliainen jäsen Saksan johtamassa rangaistusryhmässä, joka ajaa euroalueen taloutta yhä ahtaammalle. Samalla koko EU:n poliittinen eheys ja perusta ovat uhattuna, mistä Italian poliittinen epävakaus on vain jäävuoren huippu. Ongelmamaiden taloudet painavat euron arvoa Saksan viennille edulliseksi, mistä rangaistuspolitiikan johtomaan koko kriisin ajan jatkunut massiivinen vaihtotaseen ylijäämä saa osaksi kiittää. Samalla saksalaisten yksityisen sektorin pääomavirta on kääntynyt kotimaisiin kohteisiin. Vaikka eurokriisin syyt ovat euron valuvioissa, on kriisissä kyse hyvin perinteisestä lamaantuneen kysynnän ja sitä kautta vajaakäyttöisen kapasiteetin ongelmasta.

Velan ja talouden vahvuuden suhteen Suomi on yhä kehittyvien talouksien ehdotonta kärkipäätä, mutta nykyinen valtion talouspolitiikka on heikentänyt tätä asemaa viimeiset kolme vuotta. Meidän on aika unohtaa sokea Saksan myötäily ja ottaa rohkeita askeleita korjataksemme kotimaista kysyntää sekä luomalla edellytyksiä talouden kasvulle.

Finanssikriisin tyyppisen massiivisen taantuman iskiessä Suomen kaltaisen kehittyneen talouden, jonka kansantaloudellinen rakenteellinen kestävyys ja kilpailukyky ovat suhteessa muihin maihin kärkipäätä, ei pidä murehtia lyhyen ja keskipitkän aikavälin julkisen talouden alijäämästä. Velkasuhde kasvaa yllättävän nopeasti lyhyellä aikavälillä, kun bruttokansantuote ja valtion verotulot kokevat hetkittäisen romahduksen. Nyt tuota romahdusta on pitkitetty väärällä talouspolitiikalla koko euroalueella mukaan lukien Suomessa.

Verojen korotukset, alimpien tuloluokkien tukien karsiminen ja kuntien valtionosuuksien leikkaukset tukahduttavat kotimaisen kysynnän. Samalla niin kotitaloudet kuin aloittavat ja pienyrittäjät painivat rahoitusongelmissa, mikä vaikeuttaa uusien innovaatioiden ja menestystuotteiden syntyä. Seurauksena työttömyys ja sen välilliset kustannukset kasvavat. Näillä Suomessakin käytetyillä ”talousopeilla” on pyritty pienentämään lyhyen aikavälin julkisen talouden alijäämää. Seurauksena alijäämät pienenevät odotettua hitaammin ja velkasuhde kasvaa odotettua nopeammin. Tulevaa talouskasvua sen sijaan syö kasvava rakenteellinen työttömyys.

Lähde: IMF World Economic Outlook Database, huhtikuu 2013

 

Oheisista kuvista on nähtävissä, kuinka Suomi on julkisen velan suhteen erityisasemassa euroalueella. Olemme harvoja maita koko maailmassa kehittyneistä talouksista, jotka ovat nettovelattomia. Julkisen velan korkomenot ovat 90-luvun lamaa edeltävällä tasolla, jolloin velkamäärä oli viidesosa nykyisestä.  Suomen ulkomainen nettovarallisuusasema  on vahva. Toisin sanoen Suomen yksityisen ja julkisen sektorin saatavat ulkomailta ovat suuremmat kuin taloudelliset vastuut (kansantalouden velat) ulkomaille.

 

Lähde: Eurostat

 

Suomen vaihtotase on lievästi negatiivinen ja pääomavirrat suuntaavat kotimaisten investointien sijaan ulkomaille. Ulkomaiset suorat investoinnit ovat lamaantuneita eikä yhteisöverokannan välttämätön alentaminen korjaa tilannetta, mikäli euroalueen kysyntä sekä kotimainen ostovoima ja sitä kautta kysyntä on nykyisellä urallaan.

Nykyisen hallituksen tulee ottaa rohkea linja, jossa elvytetään kotimaista kysyntää ja varsinkin kasvuyritysten rahoitusta. Lisäksi kilpailukykyä tulee vahvistaa edelleen yritysympäristöä parantamalla. Samalla hallituksen on irtauduttava Saksan johtamasta ”parempien” euromaiden tiukasta talouskurista ja ongelmamailta vaaditusta rangaistuspolitiikasta. Keinot tähän tiedetään, mutta rohkeus puuttuu. Poliittisen johdon on hyvä paistatella Saksan suosiossa eurovirkojen toivossa, mutta kansantalouden kunnossapito on kertaluokkaa tärkeämpää. Oikeaksi osoittautuva irtiotto voi vain parantaa Suomen asemaa Euroopan Unionissa niin poliittisesti kuin taloudellisesti.

Yritysverotuksen korjausliike ja unohdettu ostovoima

Kotimainen kysyntä ja varsinkin yksityinen kulutus on pääasiassa pitänyt Suomen taloutta pystyssä viimeiset kolme vuotta. Yritysverotuksen dynaamiset vaikutukset eivät toteudu niin kauan kuin ostovoima on unohdettu ja kysyntää ei ole. Suomella on kehittyneistä talouksista erityisesti varaa elvyttävään talouspolitiikkaan. Olemme yhä nettovelattomia.

Euroalueen ostopäälliköiden indeksin (PMI Composite) tänään julkaistujen maaliskuun indeksilukujen perusteella talouden taantuma näyttää syvenemisen merkkejä. Vaikka ensimmäisen neljänneksen negatiivinen talouskasvu euroalueella ei näytä olevan yhtä voimakasta kuin edeltävän vuoden viimeisellä neljänneksellä (-0,6%), ovat helmikuun ja maaliskuun indeksilukujen muutokset merkkejä taantuman syvenemisestä. Saksan kasvuvauhti on lähes pysähtynyt, ja Ranskassa on nähtävissä voimakasta syöksyä.

Hallitus teki kehysriihessä syntyneisiin valuvikoihin tarvittavat muutokset pikavauhtia, mikä oli edellytys yritysten investointipäätöksille. Myönteistä oli yritysverotusasteen aleneminen ensimmäisestä kehysriihen esityksestä. Syntynyt epäsuhta listaamattomien ja pörssiyhtiöiden välillä myös osin korjattiin. Negatiivista oli edelleen pienyrittäjän verotuksen kiristyminen, yritysten oman pääoman suosiminen kasvua heikentävästi ja verotuksen yksinkertaistamisen unohtaminen. Investoinnit ovat kuitenkin niin kauan jäissä, kunnes kysyntä elpyy niin Suomessa kuin euroalueella.

 Lähde: VM helmikuu 2013

Kuluvan ja tulevan vuoden tilanne näyttää kotimaisen kysynnän osalta huonolta. Vielä viime vuonna palkansaajien ostovoima kasvoi reaalisti 0,8%, mutta tänä vuonna odotettavissa on prosentin lasku. Kun huomioidaan hallituksen kehysriihen inflaatiovaikutukset, on ensi vuonna odotettavissa vajaan prosentin lasku ostovoimassa. Lisäksi kotitalouksien säästämisaste on pudonnut nollan tienoille, mikä edelleen korostaa ostovoiman merkitystä kulutuksessa. Valtionvarainministeriö (VM) ennustaa kuluvalle vuodelle olematonta 0,6%:n kasvua yksityisessä kulutuksessa ja tulevalle vuodelle vastaavasti vaatimatonta 1,4%:n kasvua. Edeltävien tietojen ja kehysriihen päätösten valossa VM:n ennusteet tulevat varmasti alittumaan. Tämä ja investointien jäissä pysyminen takaa myös VM:n kuluvan vuoden talouskasvuennusteen (0,4%) osoittautuvan liian optimistiseksi. Tämän hetken näkymillä kuluvan vuoden talouskasvu painuu pakkaselle. Seurauksena myös työttömyys kasvaa odotettua nopeammin.

Lähde: VM helmikuu 2013

Valonpilkahduksia on nähtävissä muualla maailmassa. Yhdysvalloissa talouden elpyminen jatkuu ja Kiinan talouskasvu on vahvalla pohjalla. Lisäksi Venäjän talouskasvu näyttää yhä vakaalta hienoisesta hidastumisesta huolimatta. On myös muistettava Suomen viennistä vajaan puolen suuntautuvan euroalueen ulkopuolelle.

Hallitus voi talouspolitiikallaan vaikuttaa suoraan niin yksityiseen kulutukseen kuin julkiseen. Kehysriihessä päätetyillä ostovoimaa nakertavilla veronkorotuksilla ja kuntien valtionosuuksien leikkaamisella on päinvastainen vaikutus. Muutaman sadan miljoonan euron lisäys liikenneväylärahoitukseen kalpenee kysyntäongelman mittakaavan rinnalla.

Hallituksen olisi pitänyt ottaa kolmikannassa sille kuuluva johtopaikka kehysriiheä edeltävissä palkkaneuvotteluissa. Kahden vuoden tupolla 1,5-2%:n palkankorotuksilla vuositasolla olisi suuri merkitys ostovoiman turvaamisessa. Vastapainona hallituksen olisi pitänyt edelleen laskea yhteisöverokantaa 15%:iin ja näin osinkoverotuksen yksinkertaistaminen kokonaan pääomatuloveron alaiseksi olisi onnistunut. Samalla kysynnän ja palkansaajien ostovoiman turvaamiseksi olisi pitänyt laskea ansioverotuloa työssäkäyvillä alapääpainotteisesti keskimäärin 2,5%. Myös kuntien valtiontukia lisäämällä ja julkisia menoja kasvattamalla (elvytyksellä) voidaan kotimaista kysyntää lisätä.

Hallitus on vaarallisesti jämähtänyt velkasuhde- ja alijäämätavoitteisiinsa. Tiukalla talouskurilla näihin ei päästä ja kohutun yritysverouudistuksen dynaamiset vaikutukset jäävät haaveiksi kotimaisen kysynnänkin romahtaessa. Suomella on kehittyneistä talouksista valtionvelkakorot ja velkojen korkomenot ennätysalhaalla ja muihin maihin verrattuna huomattavasti enemmän liikkumavaraa. Nyt, jos koskaan tarvitaan rohkeutta käyttää tätä liikkumavaraa.

Oikeat lääkkeet Suomen valtiontalouteen osa 4: Vaikutukset ja maailmantalous

Lopulta sain kehysriihen jälkimainingeissa laskettua tarkemmat vaikutusluvut lääkkeistäni Suomen valtiontalouteen (osat 1, 2 ja 3). Lähtökohtaisesti laskelmat perustuvat vajaavaisiin tietoihin. Lähteinä on käytetty mm. VATT:n tutkimuksia, VM:n lukuja, National Institute Economic Review:n syksyisen ja IMF:n tammikuisen julkaisun tutkimustietoja fiskaalikertoimista. Oletuksena on veronalennuksien staattisten vaikutusten puolittuminen neljän vuoden jälkeen kasvavilla verotuloilla. Staattiset vaikutukset ja kuviot löytyvät alla olevan linkin takaa.

https://dl.dropbox.com/u/26759055/vaikutukset.pdf

Tulosten kansantaloudelliset ja dynaamiset vaikutukset jakautuvat kolmeen varsinaiseen skenaarioon. Ensimmäisenä on valtionvarainministeriön näkymät vastaavalle ajalle (täydennetty puuttuvin osin IMF:n ennusteilla). Omien esityksieni vaihtoehdoista skenaario 2 (Sken2) perustuu VM:n ennusteisiin talouskasvusta tarkasteluvälillä. En kuitenkaan usko ennusteiden toteutuvan ainakaan vuosien 2013-15 välillä nykytiedoilla. Koen VM:n ennusteet ylioptimistisiksi ja nykyisen tiukan talouskurin spill-over-efektiä aliarvioivaksi. Tämän takia olen laskenut skenaario 1:n (Sken1), joka perustuu huomattavasti heikompiin kasvunäkymiin. Talouskasvukuviossa VModot kuvaa minun odotuksiani Suomen talouskasvusta nykyisen europolitiikan valossa. Lisäksi inflaatioennusteet perustuvat VM:n arvioihin ja uskon niidenkin alittuvan ainakin 2013-15.

Oheisista kuvista näkyy hyvin vaikutuserot eri vaihtoehdoin. Mikäli VM:n ennusteet pitävät paikkansa, on lääkkeeni vaikutukset näkyvillä Sken2-vaihtoehdossa. Kuvien tietojen lisäksi budjetti alijäämä on 2017 VM:n laskelmissa 3,3 miljardia euroa, Sken1:ssä 0,0 miljardia euroa ja Sken2:ssa alijäämä on muuttunut 1,5 miljardin euron ylijäämäksi. Vaikutuksia ostovoiman kehityksen en tarkemmin laskenut, mutta käytännössä tällä hetkellä ostovoiman kehitys Suomessa on negatiivinen ja minun molemmissa esityksissä positiivinen. Lähtökohtana Sken1- ja Sken2-esityksissä on vähintään 1,5% palkankorotukset vuositasolla tarkasteluvälillä. Lisäksi arvio uusien nettotyöpaikkojen syntymisessä on Sken1:ssä 75 000 vuositasolla ja Sken2:ssa 105 000.

 

Maailman ja varsinkin Euroopan taloudella on suuri vaikutus vientivetoiseen Suomen valtiontalouteen. Euroalueen merkitys on nykyisillään reilut 50% viennistä. Siinä, missä Eurooppa ja varsinkin euroalue on hirttänyt itseään tiukalla talouskurilla, on kehittyvissä talouksissa talouskasvua ja Yhdysvallatkin näyttää ekspansiivisemman rahapolitiikan avulla nousevan suosta. Euroalueen paremmin voivissa maissa kuten Suomessa nyt otetaan varovaisia askelia poispäin tiukasta talouskurista ja viimeistään Saksan syksyisten vaalien jälkeen on myös ostovoimaan eli kysyntään kiinnitettävä huomiota. En kuitenkaan usko käänteen tapahtuvan nopeasti ja ongelmamaat painivat vielä pitkään rangaistuspolitiikan vuosia aiheuttamista vahingoista. Lisäksi merkkejä euron valuvian korjaamisesta ei ole lainkaan. Sisäinen devalvaatio, mitä nyt toteutetaan (muistaako kukaan 90-luvun lamaa) on makrotalouden ja taloustieteen näkökulmasta tyhmyyden tiivistymistä. Euroalueella tullaan vielä näkemään rahapolitiikan löysentämistä keskuspankin lainoituksen vahvalla kasvattamisella ja ohjauskoron laskemisella. Ajankohta tälle voi olla jo kesällä, mutta yhtä hyvin vasta ensi vuoden puolella.

Miten sitten oma esitykseni suhtautuu poliittiseen realismiin Suomessa?

Opintotukeen, työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovapauteen, ansiosidonnaisen muuttamiseen, yms. näyttää varsin epätodennäköiseltä. Tosin niin näytti asuntolainojen korkovähennykseen puuttuminen joitakin vuosia sitten.

Mahdollisuus seuraavien asioiden muuttamiseen on kuitenkin nykyisellä poliittisella ilmapiirillä Suomessakin mahdollista:

1. Ostovoiman turvaaminen (inflaatio, palkat, ansiotuloveroalennukset, jne.).

2. Kasvua tukeva yritysverotus, joka houkuttelee ulkomaisia investointeja.

3. Menoelvyttäminen (infra, kuntatuet, suoraan kulutukseen ja ostovoimaan suuntautuvat menolisäykset, jne.)

4. Aloittavan ja pienyrittäjän joustot ja kannusteet (ensimmäisten työntekijöiden palkkaus, yritysverotus, työntekijäjoustot, jne.).

5. Yritysrahoituksen turvaaminen (rahastot, pääomasijoitukset, takaukset, jne.).

6. Joustava työttömyysturva ainakin porkkanalla kuten pienet ansiot ilman tukien menettämistä.

7. Omistusasumisen suosimisen heikentäminen suhteessa vuokra-asumiseen ja kotitalouksien säästämisessä yrityssijoittamiseen kannustaminen (asuntolainojen korkovähennyksen alentaminen, myyntivoittojen verottaminen, vuokra-asuntotuotannon säädösten löysentäminen ja rahoituksen tukeminen, pienten osinkojen verovapaus, jne.).

Finanssikriisin jälkeiset Suomen ja euroalueen taantuneet taloudet ovat taloushistorian kannalta tuttua tavaraa. Paniikinomaiset lääkkeet ovat pitkälti tuulesta temmattuja eivätkä nojaudu taloushistoriaan tai taloustieteeseen. Kun kysynnässä on ongelmia ja pankkien tiukentuneet säädökset sekä heikko tila eväävät yrityksiltä rahoituksen, on valtio ainoa taho, joka voi korjata tilanteen. Onneksi Suomessa kehysriihen perusteella on huomattavissa pientä käännöstä, mutta pienimuotoinen korjausliike ei paikkaa hukattuja 3-4 vuotta.

Esitys oikeudenmukaisesta ja kasvua suosivasta yritysverotuksesta

Hallituksen esitys yritysverotuksen uusimisesta on kaksijakoinen, missä hyödyt jäävät rakenteellisten ongelmien varjoon. Plussana on yhteisöverokannan alentamisen vaikutus ulkomailta tuleviin investointeihin ja verotuksen yksinkertaistuminen. Miinuksena on pienyrittäjien verotuksen kiristyminen, vakavaraisten yritysten ja suuromistajien verotuksen keveneminen. Lisäksi yritysverotuksen kasvua hidastavat rakenteet vahvistuvat entisestään.

Listaamattomien yhtiöiden nettovarallisuuteen liittyvä osinkojen verovapaus on VATT:n tutkimuksen mukaan selvästi vääristänyt yhtiöiden taseita. Tämä tarkoittaa oman pääoman liian suurta osuutta suhteessa ulkopuoliseen rahoitukseen, jotta saadaan ulos 9%:n nettovarallisuutta vastaava verovapaa osinko (nykyään 60 000 euroon asti osingon saajalle verotonta). Nyt prosenttiosuus laskettiin 8%:iin ja verovapaus poistettiin, mutta verotus on yhä selkeästi muita osinkoja alempi (7,5-8% - muutoin 30-32%). Ongelmana on, että euromääräinen yläraja poistettiin. Tämä tarkoittaa, että yhtiöt pyrkivät entisestään painottamaan omaa pääomaa ja nykyisten suurten osingon saajien verotus helpottuu.

Mitä pahaa sitten on nopeasti vakavaraisuuteen pyrkivällä yhtiöllä?

Ilman velkavipua eli ulkopuolisen rahoituksen käyttöä yhtiön kasvu hidastuu. Kasvaminen niin sanotusti sukan varteen säästämällä on huomattavasti hitaampaa kuin lainarahaa investoinneissa hyväksi käyttämällä. VATT:n tutkimuksen mukaan varsinkin pienten kasvuyritysten kohdalla tällä on merkittävä vaikutus. Koko listaamattomien yhtiöiden nettovarallisuuteen liittyvä veromalli on kansainvälisesti outo lintu.

Kärjistetysti sanottuna suuret ja vakavaraiset hyötyivät, pienet ja kasvavat kärsivät hallituksen esityksestä.

Tässä on esitys, johon voisivat olla tyytyväisiä niin elinkeinoelämä, kokoomus, SDP, vasemmistoliitto kuin palkansaajat:

Yhteisöverokanta alennetaan 15%:iin, jonka tuloksena syntyisi mahdollisesti positiivinen shokki ja ulkomaisia investointeja virtaisi vahvasti Suomeen.

Vastapainona osinkoverotus kiristyy myös listaamattomien yhtiöiden kohdalla ja holding-, lakitoimisto-, lääkäriveloitus- yms. kikkailut poistuisivat, jolloin verosuunnittelulla mm. palkan nostaminen pääomatulona ei olisi juuri ansiotuloverotusta kevyempää. Samalla veropohja laajenisi huomattavasti ja kaikki kotimaiset osingot olisivat oikeudenmukaisen osinkoverotuksen piirissä. Listaamattomien yhtiöiden osinkoja verotettaisiin täysimääräisesti pääomatulona kuten pörssiosinkoja hallituksen uudistuksessa. Näin myös listaamattomalle yhtiölle olisi kannattavampaa listautua pörssiin. Nykyinen hallituksen esityshän murentaa tämän täysin.

Ainoat helpotukset olisivat osinkojen tasapuoliset verovapaudet. Pörssi- ja listaamattomien yhtiöiden osingot olisivat 2000 euroon asti verovapaita. Tämä lisäisi huomattavasti kotitalouksien sijoituksia yrityksiin ja vahvistaisi kotimaista omistajuutta.

Aloittavan ja pienyrittäjän (yrittäjäosakas) verotusta helpotetaan 5000 euron osinkojen verovapaudelle nostettaessa omasta yrityksestä. Tämä osinkohan kuten muutkaan ”verovapaat” osingot eivät ole verottomia. Jokaista osinkoa vastaavasta yritysvoitosta on jo maksettu 15%:n yhteisövero (esimerkiksi 5882 euron voitosta verotetaan tuo 15% ja osinkoa jää jaettavaksi 5000 euroa). Yrittäjäosakkaan korotettu osinkojen verovapaus kannustaa aloittavaa yrittäjää ja osaltaan palkitsee yrittäjäriskin ottamista. Oheisesta kuvasta näkyy, mikä ero verotuksessa syntyy 39200 euron ansioilla palkansaajan ja yrittäjän välille.

Esittämäni malli yksinkertaistaa yritysverotusta huomattavasti ja asettaa listaamattomat sekä listatut yhtiöt verotuksellisesti samalle viivalle. Kaiken kaikkiaan yritysten kasvuvauhti voimistuisi, työpaikkoja syntyisi enemmän ja valtion verotulot kasvaisivat. Yritysveroaste olisi OECD:n keskiarvon mukainen (42,2%; ks. oheinen kuva).

Lisäksi aloittavan ja pienyrittäjän riskejä pitäisi vähentää ensimmäisen ja ensimmäisten työntekijöiden työnantajamaksuhelpotuksilla. Tällöin syntyisi myös uusia työpaikkoja ja yritysten kasvu nopeutuisi. Nykyisen hallituksen esittämä kasvurahasto on kooltaan liian pieni korjaamaan yritysrahoituksen ongelmia taantuneessa taloustilanteessa. Koko pitäisi olla kymmenkertainen. Lisäksi siemen- ja kasvuyrityksiin sijoittavalle pääomasijoittajalle pitäisi tarjota selkeä verokannustin. Pääomasijoituksesta syntyvä arvonnousu voisi olla 50% verovapaata ja loppuosasta maksettaisiin pääomatuloveron mukaisesti.

Sixpack suolsi ulos krapulaisen yritysverouudistuksen

Hallituksen kehysriihen tulokset muistuttavat humalaista strategiapäivää. Ensin tuli nousu, jossa yhteisöverokannan alenemisesta ja osinkoverotuksen kiristämisestä pääpiirteissään sovittiin. Sitten tuli lasku, jossa yksityiskohdat unohtuivat. Seurauksena syntyi krapulanmakuinen kompromissi.

Yhteisöveroalennus oli välttämätön, mutta yritysverotus kokonaisuudessaan kiristyi. Oheisessa kuvassa näkyy vertailua naapurimaihin ja OECD-maiden keskiarvoon. Suunta on oikea eli voittojen kotiuttamisen verotuksen kiristämisessä samalla yhteisöverotusta alentamalla. Tutkimusten mukaan prosenttiyksikön ero vertailumaan yhteisöverokantaan vaikuttaa 3,3% muutokseen ulkomailta tuleviin investointeihin (De Mooij ja Ederveen 2008) suhteessa kyseiseen vertailumaahan.

Verotuksen yksinkertaistaminen on taloustieteen näkökulmasta suotavaa ja hallitus osin onnistuikin tässä. Tulos vain jäi puolitiehen ja sai irvokkaitakin piirteitä. Hämmästelen, kuinka röyhkeästi Kokoomus jälleen profiloitui suurten yritysten edunvalvojaksi pienten ja aloittavien yrittäjien kustannuksella. Toisaalta ihmettelen, miten SDP ja Vasemmistoliitto päästivät läpi suurten listaamattomien yritysten osinkohelpotukset. Kyllä Arhinmäenkin olisi pitänyt pystyä tämä laskemaan käytettävissä olevilla tiedoilla budjettikehyksiä hierottaessa. Suurin yllätys, mikä itseltänikin jäi huomaamatta, oli pörssiyhtiöiden suuromistajien (yli 10% osakekannasta) saama verohelpotus. Heidän osinkojaan verotetaan käytännössä vastaavasti kuin listaamattomien yritysten. Vastapainona pienyrittäjän verotus kiristyi absoluuttisesti ja varsinkin suhteessa suuriin yrityksiin.

Kaavailtu uudistus yritysverotuksessa lisää ulkomaisia investointeja Suomeen. Mahdolliset dynaamiset vaikutukset jäävät kuitenkin pienemmäksi, koska samalla ei tehty muutoksia, jotka vahvistaisivat tätä vaikutusta. Näitä olisi esimerkiksi ollut ostovoiman lisääminen ansiotuloverotusta keventämällä, energiaverojen alentaminen (tai ei ainakaan korottaminen kuten nyt), aloittavan ja pienen yrityksen työntekijän palkkausriskin pienentäminen ja laittomien lakkojen kovempi sakottaminen.

Kasvua ei tue listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusmuutos, joka näillä näkymin vaikuttaa myös vastaavasti osaan pörssiyhtiöistä. Seurauksena yritysten taseet vääristyvät, kun veromalli suosii oman pääoman kautta nettovarallisuuden kasvattamista. Toisin sanoen vieraan pääoman käyttöä kasvun mahdollistajana vähennetään. Uudessa mallissa 8% osinkoa nettovarallisuudesta verotetaan vain 7,5-8%. Tämän ylittävältä osalta vero on 30-32%. Aloittavalla ja pienyrittäjällä ei pahemmin ole nettovarallisuutta, eli he joutuvat maksamaan veroa yhtälailla kuin palkansaajat. Toisin sanoen yrittäjäriskin ottamista ei kannusteta mitenkään.

Lisäksi listaamattomien yhtiöiden jo maissa olevat halut listautua pörssiin vähenevät entisestään. Lisäksi kotimainen osakeomistajuus pörssissä vähenee osinkoverotuksen kiristyessä roimasti tavallisilla tallaajilla.

Mitä sitten olisi pitänyt tehdä?

Listaamattomissa yrityksissä koko nettovarallisuuteen sidottu osinkoverotuksen helpotus olisi pitänyt poistaa. Tilalle olisi annettu esimerkiksi 10 000 euron osinkojen verovapaus koko jaettavasta osingosta. Tämä olisi kannustanut yrittäjyyteen ja huomioinut aloittavan sekä pienen yrittäjän yrittäjäriskin. Lisäksi pienyrittäjän ensimmäisen ja ensimmäisten työntekijöiden palkkauksessa pitäisi antaa työnantajamaksuhuojennuksia. Ensimmäisten työntekijöiden palkkaukseen liittyy yrittäjällä suuria riskejä. Virheellinen rekrytointi voi pahimmillaan kaataa yrityksen ja vähintään leikata kasvunäkymiä.

Pörssiosinkojen verotuksessa osingot pitäisi olla 2000-3000 euroon asti verovapaita. Tämä toisi pörssiin voimakkaasti lisää suomalaisia piensijoittajia ja vahvistaisi kotimaista omistajuutta. Edeltävillä muutoksilla myös listaamattomien yhtiöiden halut listautua pörssiin kasvaisivat.

Itse olisin alentanut yhteisöverokantaa 15-16% tietämiin ja tuonut pääomaverotukseen uuden luokan: yli 100 000 euron pääomatuloista maksettaisiin 36% pääomatuloveroa. Näillä muutoksilla yritysverotusaste olisi säilynyt suunnilleen ennallaan, mutta roima yhteisöverokannan alentaminen mahdollistaisi ns. positiivisen shokin syntymisen ulkomailta tuleviin investointeihin.

Sokerina pohjalla on yritysten edustuskulujen vähennyksen poistaminen. Kannatan poistoa, mutta vasta nousukaudella. Jo nyt ravintola- ja etenkin tilausravintolatoiminta on finanssikriisin jälkeen paininut ongelmissa, kun yritykset leikkaavat ensimmäisenä yritystilaisuuksien tarjoilusta. Muutos näkyy heidän toiminnassaan eli varsinkin matalapalkkaisten työpaikkojen ja -tulojen vähenemisenä. Tämä ryhmä taasen kuluttaa kaiken eli kansantaloudellisesti edustuskulujen vähennyksen poisto nykyisessä taloustilanteessa maksaa kansantaloudelle säästettyä euroa kohden reippaasti yli euron ja pahimmillaan vajaat kaksi euroa.

Mielenkiinnolla jään seuraamaan, kuinka kasvun kannalta merkityksetön ja osin jopa haitallinen suurten yritysten osinkoverotuksen roima huojennus etenee nykyhallituksen käsissä.

Krugman, Rehn, media ja eurokriisin rangaistuspolitiikka

• Median talouspoliittinen uutisointi
• Paul Krugmanin värikäs kielenkäyttö
• Euroalueen epäonnistunut talouspolitiikka

Viime viikkoinen Maaseudun tulevaisuuden pääkirjoitus (13.3.) on linjassa nykytavan mukaisen talouspoliittisen uutisoinnin kanssa. Koko finanssi- ja eurokriisin ajan useat talousoppineet ovat vastustaneet ja varoitelleet tiukan talouskurin politiikasta. Kuitenkin media on kohdellut niin Suomessa kuin Euroopassa vallitsevan linjan arkkitehtejä sillkihansikkain. Eikö taustatyötä talouspoliittisissa aiheissa vaivauduta tekemään vaan tyydytään vain nopeisiin julkilausumien uutisointeihin?

Talouspolitiikka harvoin on yhtä mediaseksikästä kuin Matti Nykäsen tempausten seuranta iltapäivälehdissä. Kuitenkin siinä, missä Nykänen korkeintaan herättää lukijoissa tunteita, väärä talouspolitiikka tuhoaa massoittain ihmisten elämiä.

Talousnobelisti ja Princetonin professori Paul Krugmanin perustelut kirjoitustyylistään käy hyvin toteen MT:n pääkirjoituksen kautta. Hänen mielestään värikäs ja provosoiva kielenkäyttö on edellytys nykyaikaisessa uutisvirrassa, jotta talouspoliittisista aiheista saadaan keskustelua aikaiseksi. Eurojohtajien twiittaukset, Rehnin lausunnot ja medioiden uutisointi Krugmanin kritiikistä ovat osoitus tästä.

Ongelmana on, että mediat elävät liikaa hetkessä eivätkä ota tarpeeksi selvää taustoista saatikka ole säännöllisesti seuranneet talouspoliittista tutkimusta. Krugman ei suoraan kuvannut Olli Rehniä torakaksi, miten MT:n pääkirjoituksessa asia esitettiin. Pidempään aihetta seurannut tietää myös, että kyseessä ei ole jälkiviisastelusta kuten MT:n pääkirjoituksessa annettiin ymmärtää.

Krugman puhuu yleisesti zombi- ja torakka-ajatuksista talouspolitiikassa. Zombi-ajatuksia on ihmisillä, jotka eivät suostu muuttamaan talouspoliittista ajatteluaan, vaikka todistusaineisto ja tutkimukset sanoisivat mitä tahansa. Torakka-ajatukset taas perustuvat tietämättömyyteen tutkimuksista ja talousopeista yleensäkin. Kukin voi nyt ja myöhemmin päättää, kumpiin ajatuksiin Rehn, Baroso, Merkel, Urpilainen ja kumppanit ovat syyllistyneet.

Nykyisen euroalueen rangaistuspolitiikan kritisoijia on turha syyttää jälkiviisastelusta. Paul Krugman ja monet talousoppineet ovat kritisoineet tiukan talouskurin politiikkaa alusta lähtien. Näihin lukeutuvat mm. Harvardin Jeffrey Frankel ja London School of Economicsin Paul de Grauwe. Kritiikki kovenee jatkuvasti, koska todisteet rangaistuspolitiikan täydellisestä epäonnistumisesta kasvavat. Eurojohtajat eivät käytännössä lainkaan ole ottaneet oppia tehtyjen ratkaisujen seurauksista.

Oheinen kuvaaja kertoo karua kieltään rangaistuspolitiikan vaikutuksista talouskasvuun. Kuvaajassa vaaka-akselilla esitetään maiden sopeutustoimet (menoleikkaukset ja veronkorotukset) suhteessa odotettuun bruttokansantuotteeseen ja pystyakselilla todellinen bruttokansantuotteen muutos. Käytännössä, mitä suuremmat sopeutustoimet ovat kyseessä, sitä enemmän talouskasvu kärsii. Samalla velka suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvaa eikä sopeutustoimilla päästä toivottuun tulokseen.

 

Sopeutustoimien alkaessa eurokriisin alussa niin sanotut fiskaalikertoimet arvioitiin reilusti alakanttiin. Euroopan komissio ja EKP olettivat jokaista sopeutustoimen euroa kohden talouden (BKT) supistuvan keskimäärin puoli euroa. Nykyisten eurokriisiä koskevien tutkimustulosten (esim. IMF tammikuu 2013) valossa tuo kerroin on reilusti yli yksi ja pahimmillaan kaksi. Toisin sanoen säästettyä euroa kohden kansantalous supistuu vähintään euron ja pahimmillaan kaksi. Oheisessa kuvaajassa tuo suuntaa antava kerroin on 1,4.  Otoksessa on Luxemburgia, Maltaa, Viroa ja Kyprosta lukuun ottamatta kaikki euromaat. Lähteenä on käytetty IMF:n tilastokantoja.

Rehn ja kumppanit vetoavat siihen, ettei nykypolitiikalle ole vaihtoehtoa: luottamus lainamarkkinoilla edellyttää tiukkoja sopeutustoimia ja elvytykseen ei varsinkaan ongelmamaissa ole varaa. Tämä väite ei kestä lähempää tarkastelua. Korkoihin vaikuttaa euroalueen talous- ja etenkin rahapolitiikka. Velan määrä suhteessa bkt:een ei suoranaisesti vaikuta korkoihin. Espanjalla oli alhainen velka ennen kriisiä ja valtiontalous oli kokonaisuudessaan jopa ylijäämäinen 2000-luvulla. Silti korot lähtivät laukkaamaan kriisissä. Japanilla on reippaasti yli 200% velkaa suhteessa bkt:een. Japanin uuden hallituksen ilmoittaessa elvyttävästä talouspolitiikasta ja keskuspankin avokätisestä lainoituksesta (setelipainatuksesta) valtionlainakorot laskivat ennätys alhaalle. Lisäksi pörssikurssit nousivat muutamassa kuukaudessa yli kolmanneksen.

Markkinoiden todellinen pelko on nykypolitiikan epäonnistumisessa ja euroalueen kyvyttömyydessä käyttää omaa valuuttaa hyödykseen. Viime vuonna EKP:n pääjohtaja Mario Draghi pelasti euroalueen tukemalla ongelmapankkeja ja -maita avokätisellä lainoituksella (jälleen setelipainatuksella). Valtionlainakorot laskivat Espanjassa ja Italiassa välittömästi.

Nyt eurokriisin lisäaika on loppumassa ja suunta on yksinkertaisesti muutettava. EKP:n pitää lainoittaa avokätisesti ongelmamaita. Tämä voi poliittisesti onnistua jakamalla lainapaketti kaikkien euromaiden kesken samassa suhteessa, miten keskuspankin vastuut on jaettu maiden välillä. Tällä tavoin myös Suomi saisi ylimääräistä lainaa. Paketin koko pitäisi olla vähintään 1000 miljardia euroa ja tarpeen vaatiessa myöhemmin lisää. Samalla ohjauskorko pitää laskea vähintään 0,25%:iin.

Inflaatiolla (saatikka hyperinflaatiolla) pelottelu ei perustu talousteoriaan eikä -historiaan. Taantuneessa taloustilanteessa, jossa yksityinen sektori taistelee rahoitusongelmien kanssa, ns. setelipainatus ei johda äkilliseen inflaation nousuun. Taloushistoriassa hyperinflaation syyt ovat lähes aina tarjontashokissa, mikä on johtunut mm. sodista tai maataloustuotannon romahtamisesta. Näitä ongelmia euroalueella ei ole.

Euroalueen varsinaiset ongelmat ovat kysynnän puuttumisessa, mihin valtiot voivat vaikuttaa talouspolitiikalla. Suomessa keinoja olisi esimerkiksi laskea roimasti yhteisöverokantaa, ajamalla ostovoimaa turvaavia palkankorotuksia ja alentamalla ansiotuloverotusta. Meillä siihen on erityisesti varaa. Velan suhteen olemme OECD-maista kolmanneksi paras: valtion rahoitustuotot ovat suuremmat kuin valtionlainojen korkomenot ja olemme nettovelattomia.

Taantunut talous ei ole oikea aika huolestua budjettialijäämistä. Tiukalle talouskurille on paikkansa ja sitä kutsutaan nousukaudeksi, jolloin säästetään pahan päivän varalle.

Eurokriisin järjettömyys kiteytyy pienessä Kyproksessa

Kyproksen tukipakettisotku sai uuden huipentuman kansallisen parlamentin hylätessä esitetyn kertaluontoisen pankkiveron (lue: talletusleikkauksen). Esityksessä alle 20 000 euron talletukset olisi jätetty rauhaan ja yli menevältä osalta leikkaus olisi ollut 6,75%, mutta yli 100 000 euroa olevalta osuudelta 9,9%. Syyttävä sormi koko pankkiveron synnystä ja varsinkin vaatimuksesta EU:n talletussuojan rikkomisesta osoittaa milloin Suomea, milloin Saksaa ja milloin troikkaa (EKP, IMF ja Euroopan komissio). Lisäksi Kyproksen presidentti on profiloitunut yli 100 000 euron tallettajien puolestapuhujaksi.

Kolme asiaa iskee omaan hermooni koko sotkussa (ja lukuisat pienemmät yksityiskohdat):

1. Miten tällainen sekasotku on syntynyt pikavauhtia viime tingassa?

Kyproksen ongelmat ovat olleet tiedossa ja ennakoitavissa siitä lähtien, kun Kreikan ”sijoittajavastuu” eli lainoittajien saatavat leikattiin. Koko Kreikan sotkun syvyys on vielä vahvasti Saksan johtaman troikan virheellisen rangaistuspolitiikan aiheuttamaa. Saksan pankit taisivat saada lainansa takaisin ajoissa ennen leikkuria, kun kyproslaiset pankit jäivät nuolemaan näppejään. Lisäksi, neuvotteliko troikka yhtään Venäjän kanssa Kyproksen tukipaketista?

2. Miten troikka voi edes vaatia EU:n talletussuojan rikkomista eikä nimenomaan kieltää sitä?

Kansainvälisen lehdistön mukaan troikka on ainakin osaksi vaatinut myös talletussuojan rikkomista talletusleikkauksissa, vaikka Saksa on tästä julkisesti irtisanoutunut. Kypros on osaltaan vastuussa oman pankkisektorinsa paisuttamisesta ja siihen liittyvästä riskistä, mikä nyt on realisoitunut. Siksi vaihtoehdot talletusten leikkauksille ovat vähäiset, mutta kyproslaiset pitäisi ehdottomasti jättää leikkausten ulkopuolelle. Toisin sanoen leikata pitäisi ulkomaisesti omistetuilta tileiltä kuten Islannin pankkikriisissä 2008. Kyproksen pankkitalletusten suuruus on noin 70 miljardia euroa, josta vajaa 40% on ulkomaisia talletuksia (Moodysiin mukaan vajaa 24 miljardia euroa on venäläisten talletuksia). Toisin sanoen reilu 20% leikkaus ulkomaisiin talletuksiin riittää tukipaketin ehtojen täyttämiseen. Islannin tapauksessa ulkomaisille tallettajille korvattiin käytännössä talletukset 20 000 euroon asti (silloinen EU:n talletussuoja). Tarvittaessa Kypros voisi leikata enemmänkin.

3. Luuleeko troikka tukipaketin rangaistuspolitiikan julkisten menojen leikkauksilla ja veronkorotuksilla tasapainottavan Kyproksen valtiontalouden?

Tiukan talouskurin rangaistuspolitiikka ongelmamaiden lamaantuneissa talouksissa on osoittautunut myrkylliseksi kansantaloudelle. Kaikki ennusteet sen vaikutuksista ovat vuosien varrella menneet päin mäntyä ja velkasuhteet ovat paisuneet paisumistaan, kun talouskasvu on leikkautunut. Mikä tekee Kyproksen tilanteesta erilaisen?

Lisää näkemyksiäni Kyproksen tukipaketista voi lukea aikaisemmasta blogikirjoituksestani:

http://kallevh-jaakkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/135647-kyproksen-kitkera-paketti-maustettuna-venajan-mafialla

Juha Sipilä - yrittäjätausta näkyy vahvasti

Suomessa ja maailmalla poliitikot, jopa johtavat sellaiset, tuntuvat olevan makrotaloustieteen (kansantalouden suuret suuntaviivat) suhteen pihalla kuin lumiukot. Mikrotaloudellisesti (kotitaloudet ja yritykset) heillä on jonkinlaista, joskin hyvin hajanaista näppituntumaa. Katsoin lopulta Yle Areenasta lauantain ykkösaamun, jossa Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä puhui valtiontaloudesta tulevaa budjettiriiheä silmällä pitäen (http://areena.yle.fi/tv/1827437). Aluksi en aikonut katsoa haastattelua, koska aikaisemmin vastaavat haastattelut ovat poliitikoilta olleet pitkälti diipadaapaa eli tyhjiä poliittisia lauseita. Ero esimerkiksi valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen ja Sipilän haastattelun välillä on kuin yöllä ja päivällä. Tosin myönnettäköön, että oppositiosta on aina helpompi huudella.

Mainittakoon avoimuuden nimessä, että en ole keskustalainen enkä sikäli omista tai ole omistanut minkään puolueen jäsenkirjaa. Olen kyllä äänestänyt Keskustaa aikaisemmin, mutta myös muita puolueita. Tämä ei ole tarkoitettu Sipilän ja varsinkaan Keskustan ylistyspuheeksi.

Sipilän haastattelusta tuli vahva yrittäjätausta esille. Hänen työelämähistoriansa kattaa vaiheet aina työntekijästä pienyrittäjäksi ja lopulta suuren yrityksen toimitusjohtajaksi (Elektrobit). Tämä näkyi vahvana mikrotalouden substanssina hänen kannoissaan. Makrotalouden kannalta hän oikeaoppisesti vaati talouden sopeuttamisen aikaväliä pidemmäksi noin kymmeneen vuoteen ja totesi leikkauksien nykytilanteessa olevan huono vaihtoehto. Elvytyksestä hän ei varsinaisesti puhunut ja käsitykseni mukaan menosääntökään ei nykytilassa oikein toimisi (joskin nousukaudella kyllä). Jo tuo leikkausten sysääminen olisi iso edistysaskel nykytilaan verrattuna.

Kasvusta hän puhui paljon ja ymmärsi vahvasti pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusongelmat (ns. likviditeettiansan). Hänen esittämästään 3-5 miljardin euron kasvurahastosta (ts. pääomarahoitusrahasto) Sipilä puhui tavallista poliittista jargonia huomattavasti tarkemmin (yrittäjätausta näkyi jälleen). Hän puhui mm. uudesta rahoitusinstrumentista: vieraan pääomanehtoinen vaihtovelkakirjalaina (sanahirviö). Tämä olisi rahaston myöntämä laina, joka muuttuu omistukseksi yrityksessä, mikäli sitä ei makseta määräaikaan mennessä takaisin. Toisin sanoen rahasto ei suoraan tulisi aina omistajaksi pääomasijoituksella vaan antaisi vapauden yrittäjälle rakentaa omaa liiketoimintaansa ja vaurauttaan. Tuotoltaan ja riskiltään tämä olisi suoran pääomasijoituksen ja lainan välimaastossa.

Lisäksi Sipilä tuntuu käytännössä ymmärtävän (jälleen kerran: yrittäjätausta ICT-alalla) tieto- ja viestintäteknologian merkityksen julkisenhallinnon tuottavuudessa ja tehokkuudessa. Myöskään vihreätalous ei jäänyt sanahelinäksi vaan hän antoi konkreettisia esimerkkejä, joilla vihreätalous on yhtä aikaa oikeasti vihreää ja myös taloudellisesti järkevää. Varsinkin pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuudet tuntuvat Sipilällä olevan hallussa. Hänen energiatalouteen liittyvät kannat lainsäädännössä ja hajautetussa energiajärjestelmässä ovat asioita, joihin itse olen myös toivonut muutoksia jo vuosia.

Mikä merkitys puheenjohtaja Sipilällä on koko puolueen kannalta, onkin sitten toinen kysymys. Hän on minulle profiloitunut vahvimpana talousosaajana nykyisten puolueiden puheenjohtajien kesken, mutta jääkö tämä osaaminen Keskustassa pitkälti hänen harteilleen? Joka tapauksessa minun korvani saivat pitkästä aikaa järkevää talouspoliittista puhetta johtavan poliitikon suusta.

Kyproksen kitkerä paketti maustettuna Venäjän mafialla

Eurokriisin järjetön rangaistuspolitiikka huipentuu toistaiseksi Kyproksen pelastuspaketissa. Inkvisitiomaiset tukipakettiehdot syöksevät Kyproksen talouden syöksykierteeseen, jossa velka suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvaa räjähdysmäisesti. Roimat budjettialijäämät ovat taattuja pitkäksi aikaa, kun työttömyys nousee jo nykyisestä 15%:sta Espanjan ja Kreikan lukemiin. Samalla valtion tulopohja murenee täysin. Kun tähän yhdistetään EU:n talletussuojan rikkominen ja siitä aiheutuva talletuspako, on Kyproksen tie valettu verisillä raipaniskuilla.

Kyproksen pankkikriisin kokoluokka on samanlainen kuin Islannissa 2008. Huipussaan Islannin pankkien vastuut olivat kasvaneet kymmenkertaiseksi maan kansantalouteen verrattuna. Kyproksella vastaava luku oli kahdeksan ja seuraavaksi pahimpana Euroopassa oli Irlanti yli neljän kertoimella. EU:n ja euroalueen pankkivalvonnassa on syytä ottaa oppia, jotta vastaavan kokoluokan riskit eivät pääse syntymään.

Eurokriisiä edeltävänä aikana Kypros oli kansantalouden hoitamisessa hieman keskikastia parempi maa Euroopassa. Ennen kriisiä julkinen velka(suhde) oli selkeästi Saksaakin pienempi ja budjetti kääntynyt ylijäämäiseksi. Kriisiä edeltävänä aikana työttömyys oli vain neljän prosentin luokkaa.

Nyt Kreikan lainojen realisoituessa Kyproksen pankeissa maan oma hallitus on Venäjän mafian ja Putinin pelossa laittamassa omia kansalaisiaan maksamaan pankkijärjestelmän holtittomuudesta johtuneen laskun. Vaarana on myös markkinoiden luottamuksen mureneminen entisestään EU:n talletussuojan (suoja koskee talletuksia 100 000 euroon asti) rikkomisesta: voiko sama tapahtua muissakin ongelmamaissa?

Lähtökohtaisesti tuhoisan talouspolitiikan vaatiminen Kyprokselta tukipaketin vastineeksi on järjetöntä. Tästä olen paasannut muissa blogimerkinnöissäni (lähteinä lukuisat tutkimukset ja arvostetut ekonomistit) ja todistusaineistot sen epäonnistumisesta ovat kasautuneet nykykriisissä saatikka sitten taloushistoriassa ja -teoriassa.

Kyprokselle on annettava lainoitusta, koska ilman omaa valuuttaa heidän keinot ovat rajallisia vastata pankkikriisiin. Islannilla tilanne oli toinen 2008, jolloin oman valuutan arvo markkinaehtoisesti puolittui nopeasti (sivuhuomautuksena Islannin keskuspankki teki pahoja virheitä juuri ennen kriisiä ja kriisin hoidossakin). Tätä kilpailukykyä parantavaa rahoitusjärjestelmän mekanismia ei eurossa ole ongelmamaille. Saksan jättimäiset vaihtotaseen ylijäämät pitävät edelleen euroa liian vahvana ongelmamaille, jotka taas pitävät euroa liian heikkona Saksalle. Nykyisen rangaistuspolitiikan keskinkertaiset sisäisen devalvaation tuomat kilpailukykyparannukset ongelmamaissa kalpenevat siitä aiheutuvien muiden seurausten rinnalla.

Islanti jätti pitkälti maksamatta ulkomaiset saatavat pankeiltaan. Tämä sijoittajavastuu pitäisi olla lähtökohta myös Kyproksen tapauksessa. Tukipaketin ehtona pitää olla EU:n talletussuojan koskemattomuus. Vastapainona ulkomaisilta tilinomistajilta voitaisiin leikata puolet 100 000 euroa ylittävältä osalta ja tarvittaessa enemmänkin. Kyproslaisten talletuksien leikkaamisessa tuonkin rajan ylittävältä osalta olisin varovainen, joskin se on mahdollista talletussuojan puitteissa.

Nyt aiheutunut Kyproksen talletuspako on myrkkyä kansantaloudelle. Toimiva rahoitusjärjestelmä on elinehto kuluttajien ja yrityksien toiminnalle. EU:n on tarjottava muskelit Kyproksen päättäjille, jotka pelkäävät venäläistä mafiaa ja Putinia. Jos Venäjän johto haluaa suojata  oligarkiensa rahanpesutalletuksensa, niin tulkoot tukipakettiin mukaan. Tällöin talletuksien leikkauksia voidaan lieventää myös ulkomaisten talletusten osalta.

Oikeat lääkkeet Suomen valtiontalouteen Osa 3: Julkinen elvytys

·         Inframenot

·         Työurien pidentäminen

·         Leikkaukset nousukaudella

Edeltävissä osissa käsittelin pitkälti verotuksellisia muutoksia Suomen valtiontalouteen. Tässä osassa keskityn valtion menoleikkauksiin ja lisäyksiin. Johtoajatuksena on vastaaminen talouden masentuneeseen tilaan: vienti ei vedä, investointeja ei synny, rahoitus niin yrityksillä kuin kuluttajilla on tiukassa ja kysyntää uhkaa jatkuvasti ostovoimaongelmat. Tätä taustaa vasten julkisen talouden on velkarahalla saatava talouden pyörät pyörimään ja näin ollen potkaistava talouskasvu liikkeelle. En käy kaikkia menokohteita julkisessa taloudessa läpi vaan keskityn suppeampaan käsittelyyn.

Jos jostakin julkisen puolen menolisäyksistä on taloushistoriassa laajaa kokemusta, ovat ne infrastruktuurisijoitukset nykyisen kaltaisessa taloustilanteessa. Infra sisältää paljon muutakin kuin liikenneyhteydet, mutta etenkin tiestön peruskunto rapautuu jatkuvasti ympäri Suomea. Lisäksi uusista liikenneväyläinvestoinneista on jo paljon erilaisia laskelmia (esim. Helsinki-Pietari, Helsinki-Tallinna ja yhtälailla Suomen sisäiset tie- ja raidehankkeet). Näistä pitää valita välittömien työllisyysvaikutusten ja elinkaarivaikutusten kannalta sopivammat kohteet. Myös muu infra kuten vesi-, energia- ja lämmitysjärjestelmät ovat tärkeitä sijoituskohteita (esim. energiatehokkaan korjausrakentamisen tukeminen). Suomen infra on huomattavasti paremmassa kunnossa kuin esimerkiksi jenkkien tai Etelä-Euroopan, mutta kyllä meilläkin riittää kohteita, joiden kautta vaikutukset kansantalouteen on se puolitoista euroa sijoitettua euroa kohden. Seuraavaksi neljäksi vuodeksi valtion pitää lisätä vähintään 500 miljoonaa euroa vuositasolla infraan ja 2013-14 aikana vielä ylimääräiset 500 miljoonaa.

Valtion ja eläkerahastojen pitää muodostaa suuruudeltaan 3-4 miljardin euron pääomarahasto investointeja varten. Tämän kanssa pitää olla hyvin varovainen, jotta valtio ei ala valita voittajia kansantaloudessa tai ylläpidä mätiä rakenteita. Sijoituksilla ja investoinneilla pitää olla selkeä elinkaarituottolaskelma. Huomio pitää olla erityisesti pitkäaikaisilla investoinneilla, joilla voi muutoin olla vaikeuksia saada markkinaehtoista rahoitusta. Tällaisia kohteita olisi mm. infrasijoitukset, kaivostoiminta, vihreä talous ja yritykset, jotka tarvitsevat suuria pääomia ottaakseen seuraavan askeleen kansainvälisillä markkinoilla (esim. energiainnovaatioissa tämä rahoitus on tällä hetkellä heikkoa). Sitran, Tekesin ja Finnveran pitää jatkossa rahoittaa paremmin liikekonsepti-innovaatioita. Toisin sanoen Suomessa vaaditaan liikaa insinöörimäistä tuotekehitystä vastineeksi rahoituksesta sen sijaan, että hyödynnetään olemassa olevaa teknologiaa myynti- ja markkinointi-innovaatioissa.

Suoria yritystukia sinänsä pitää karsia kovalla kädellä. Tätä ei suoraan voida vielä tehdä nykytilanteessa, mutta tavoitteina olisi takapainotteisesti viiden vuoden kuluttua saavuttaa 0,7-1,0 miljardia alempi taso. Voittajien valinta ei saa kuulua julkisen vallan tehtäviin nykyaikaisessa markkinataloudessa. Pahimmillaan tämä johtaa epäterveiden rakenteiden ylläpitoon ja vahvistaa syklisiä taantumia (kansantaloudellisesti myötäsyklistä).

Opintotukea pitää muuttaa lainapohjaisemmaksi. Suoran tukirahan määrää pitää laskea nykyisestä reilusta 900 miljoonasta eurosta vähintään 300 miljoonalla eurolla. Tämä korvataan opintolainalla, jota pitää korottaa kokonaisuudessaan yli tuon vähennettävän määrän. Opintolainan takaisinmaksuun tarjotaan vastapainoksi helpotuksia. Takaisinmaksu aloitetaan vasta opiskelijan päädyttyä työelämään ja saavutettua tietyn tulotason. Myös opiskelijoiden työssäkäyntirajoja opiskeluiden aikana pitää nostaa eikä pelätä opiskeluajan pitkittymistä. Säästöt opintotuesta kohdennetaan perus-, ammatilliseen ja korkeakouluopetukseen mm. palkkaamalla opetushenkilökuntaa vähintään 3000 henkilötyövuodella lisää. Lisäksi valtion on yhä tarjottava lisärahoitusta yliopistojen pääomittamiseen sillä ehdolla, että jokaista valtion euroa kohden yliopiston on kerättävä 25-40 senttiä ulkoa tulevaa rahoitusta. Julkisella puolella pitää myös opetussektorilla hakea tehostusta byrokratiaa vähentämällä ja tietojärjestelmiä parantamalla.

Terveydenhuollossa ja sosiaalitoiminnassa valtion menoja pitää vähentää viiden vuoden tähtäimellä perustasosta vähintään 600 miljoonaa euroa ammattimaistamalla taloushallintoa sekä hankinta- ja ostotoimintaa. Lisäksi tietojärjestelmien yhdistämistä kaikessa terveys- ja sosiaalitoiminnassa pitää edelleen jatkaa. Kunnallisella puolella ammattimaista yhteishankinta- ja ostotoimintaa pitää erityisesti kehittää. Myös tulosvastuun lisääminen on tarpeen. Viimeistään tämän kautta myös julkisen puolen irtisanomissuojaa on heikennettävä. Kuntien yhdistymisissä syntyneet vuosien irtisanomissuojat ovat tässä suhteessa nykymallin irvikuvia.

Subjektiivista päivähoitoa on syytä rajoittaa, mutta ei kokonaan poistaa. Kustannussäästötavoite on 75% ja kunnille koituvista säästöistä 75% suunnataan valtion kassaan vähentämällä kuntien valtiontukia. Yhteisöverokannan alentamisesta aiheutuvasta tulomenetyksestä kunnille korvataan kahtena seuraavana vuonna korottamalla valtionosuuksia 250 miljoonalla. Tämän jälkeen korotettu tuki lasketaan porrastetusti ja viimeistään 2020 poistetaan kokonaan.

Maatalouden talouspolitiikasta voisi kirjoittaa laajemminkin, mutta tärkeintä on nyt rahoittaa suomalaisen maaseudun elinvoimaisuus siirtymäajan ylitse. Viimeistään kymmenen vuoden päästä kotimaisen maatalouden kannattavuus paranee markkinaehtoisesti, kun Aasiassa päästään todenteolla lihan makuun. Jo huoltovarmuuden näkökulmasta kannattavuudeltaan romahduspistettä uhkaavasti lähenevän maatalouden tukeminen on perusteltua. Varsinkin rakenteelliseen uudistamiseen suunnattua maataloustukea pitää lisätä vähintään 200 miljoonalla eurolla vuositasolla seuraavalle viidelle vuodelle.

Maahanmuuton integroimiseen ja työperäisen maahanmuuton vahvistamiseen on myös syytä lisätä vähintään 100 miljoonaa euroa vuositasolla. Tuottavuuden yleisen lisäämisen ohella tämä on tärkeä rakenteellinen tekijä 2020-luvun Suomessa huoltosuhteen (työssäkäyvien suhde työssä käymättömiin) heikentyessä.

Työurien pidentäminen on tärkeimpiä tekijöitä julkisen talouden kestävyyden kannalta. Suhtaudun kuitenkin skeptisesti tekniseen eläkeiän nostamiseen. Kannatan alarajan nostamista 63 ikävuodesta 65 ikävuoteen (esim. 2020 64v ja 2030 65v). Suurin huomio pitää kuitenkin kiinnittää muun muassa työssä jaksamiseen, esimiesjohtamiseen, tehokkaaseen koulutusjärjestelmään ja joustavaan työttömyysturvaan. Mielenterveyteen ja työssä jaksamiseen pitää lisätä vähintään 200 miljoonaa euroa vuositasolla. Vaikka Suomessa eliniänodote ei ole yhtä vahvasti sidoksissa elintasoon kuin jenkeissä (hyvätuloisilla mm. parempi terveydenhoidon saatavuus verrattuna heikompituloisiin), on se myös meillä merkityksellinen tekijä eläkeikärajoja päätettäessä. Lisäksi nykyinen elinikäkerroin eläkkeissä ottaa jo eliniänodotteen kasvun eläkkeissä huomioon.

Kuva 1 Lähde Suomen Lääkärilehti 48/2011

Kokonaisuudessaan julkisia menoja on lyhyellä tähtäimellä lisättävä. Samalla on tehtävä rakenteellisia muutoksia, joilla estetään rapautuneiden rakenteiden ylläpitoa. Menoleikkauksien suhteen pitää olla varovainen nykyisessä taloustilanteessa. Leikkaukset, jotka vaikuttavat suoraan kysyntään (työttömyystuki, matalapalkkaisten tuet, inframenot, maataloustuet, yms.) ovat nykytilassa pahinta myrkkyä kansantaloudelle. Mahdolliset leikkaukset nykytilassa pitää kohdistaa niille, joilla on kantokykyä eikä suoraan vaikuta heidän kulutuskäyttäytymiseen yhtä voimakkaasti kuin heikompi tuloisilla. Tosin mielestäni Suomen ei tarvitse tehdä sopeutustoimia leikkauksin nyt, mutta nousukaudella kyllä. Minun suunnitelmani tähtää talouden elpymiseen muutamassa vuodessa. Tällöin minusta tulisi tiukan talouskurin kannattaja, joka ajaa voimakasta julkisen talouden pienentämistä ja markkinaehtoisempaa yhteiskuntaa.

Seuraavassa ja viimeisessä osassa käyn läpi edeltävien osien kokonaisvaikutuksia kansantalouteen ja pohdin kansainvälisen taloustilanteen vaikutuksia Suomen talouteen. Lisäksi pohdin esitystäni poliittisen päätöksenteon kannalta.

Oikeat lääkkeet Suomen valtiontalouteen Osa 2: Kysyntä ja ostovoima

·         Suomella varaa elvyttää

·         Veronalennuksin ja palkankorotuksin lisää ostovoimaa

·         Kannustinloukot ja vuokra-asuminen

Suuren taantuman (Great Recession) alkaessa 2008 jenkeissä, Irlannissa ja Espanjassa puhkesivat asuntokuplat. Ne asettivat voimakkaita rajoituksia kotitalouksien kulutukselle, kun suuri osa varallisuudesta katosi äkisti. Jenkkilässä tunnetusti vastattiin nopeasti mittavalla stimuluspaketilla (elvytyspaketilla), joka esti suuremman romahduksen myös maailmanlaajuisesti ja vakautti tilanteen. Tosin jenkkien todellinen elvytyspaketti oli käytännössä melkein vain kolmasosa siitä, mitä kyseisen ”stimuluspaketin” koko oli. Paketin koko oli nykytutkimusten valossa riittämätön ja liian lyhytkestoinen. Espanjalla ja Irlannilla ei ollut samoja mahdollisuuksia, vaan kriisin iskemisen jälkeen troikka (IMF, EKP, komissio) on Saksan johdolla sanellut tiukkaa talouskuria.

Suomella ei ollut asuntokuplaa eikä pankkikriisiä. Velkatilanne oli ja on hyvässä mielessä kehittyneiden talouksien kärjessä. Suomen vastauksessa Suureen taantumaan oli oppia otettu 90-luvun laman hoidosta, mutta ei riittävästi. Hallitus vastasi maltillisella elvytyksellä, millä vältettiin massatyöttömyys ja suurimmat konkurssiaallot. Tämän jälkeen onkin harjoitettu joissain määrin tiukkaa talouskuria sopeuttamistoimien merkeissä (veronkorotuksia ja menoleikkauksia). Taantuneessa taloudessa tällaiset toimet ovat myrkkyä eli käytännössä jokainen ”säästetty” prosentti suhteessa bkt:een valtiontaloudessa supistaa bkt:ta yli prosentin ja pahimmillaan kaksi prosenttia.

Taantumassa valtiovallan ensimmäinen tehtävä on ylläpitää työllisyyttä eli käytännössä estää työttömyyden kasvun. Työttömyyden kasvaessa ja pysyessä taantumaa edeltävää tasoa korkeammalla syntyy rakenteellista pitkäaikaistyöttömyyttä. Viime laman jäljiltä kansantalous maksaa yhä näitä seurauksia. Puhutaan sitten vaikka jollain asteella rumasti tukityöllistämisestä, niin jokainen euro siihen tarkoitukseen tuottaa taantuneessa taloudessa 1,3-2 euroa kansantalouteen. Työttömän muuttaminen työlliseksi: huomattava ero tilanteen muuttuessa menosta tuloksi, lisätulot kulutukseen, yrityksille lisää myyntiä, ei tarvitse irtisanoa työntekijöitä ja parhaassa tapauksessa voi palkata lisää, jotka taas kuluttavat lisää ja näin ollen syntyy positiivinen kierre. Varsinkin pienet yritykset, jotka toimivat kotimarkkinoilla ovat taantumassa työllisyyden tukijalkoja.

Suomen osalta varsinkin vientiin liittyvä euroalueen kysyntä on erityisen tärkeää. Vetoamalla Suomeenkin negatiivisesti vaikuttavaan euroalueen väärän talouspolitiikan spill-over-kysyntävaikutukseen on järjetöntä, mikäli sillä perustellaan vahvoja sopeutustoimia Suomessa. Meillä on päinvastoin mahdollisuus olla ensimmäisenä hyötymässä, kun euroalueen talouspolitiikka kääntyy. Lisäksi voimme tehdä paljon suomalaisen palvelusektorin ja kotimaisen kulutusvetoisen kasvun suhteen.

Nollaratkaisu palkoissa olisi palkka-alen jälkeen typerintä, mitä kansantalouden kannalta päätettäisiin nykytilanteessa. Edeltävissä valtiontalouden lääkkeissä ehdottamani roima yhteisöverokannan alentaminen mahdollistaisi 1,5-2% keskimääräiset palkankorotukset vuositasolla seuraavalle kahdelle vuodelle. Inflaatiomöröllä pelotteleminen olisi typerää: tällä hetkellä on enemmänkin kapasiteetin ylitarjontaa kuin vajetta (niin kuin taantuneessa taloudessa yleensäkin). Lisäksi toimet, joita myöhemmin ehdotan suitsevat kunnolla inflaatiota.

Merkityksellisiin palkankorotuksiin yhdistettäessä selkeä ansioverotulon alennus luokkaa staattisilta vaikutuksiltaan 1,2-1,5 mrd euroa tuottaisi selkeän kysyntäpiristysruiskeen kansantalouteen. Ansiotuloveroale olisi suunnattu pelkästään työssäkäyville ja korkeintaan eläkkeiden verotuksen alapäähän. Näin myös kannustettaisiin jatkamaan työelämässä, joskin sen vaikutus on vähäinen (enemmänkin kustannuskysymys alennuksen suhteen). Alennukset olisivat alapääpainotteisia esimerkiksi marginaaliveroluokittain -2, -3,5, -2,5, -1,5 ja -1% (lisätietoja kysyttäessä). Alennukset myös lisäisivät jonkin verran työllisyyttä.

Työttömyysturvan kannustinloukkuja pitäisi poistaa mm. ansiosidonnaisen päivärahan muuttamista enemmän Tanskan malliin. Uudessa mallissa päivärahaa maksettaisiin maksimissaan 250 päivää nykyisen 500 päivän sijaan, mutta olisi ensimmäiset neljä kuukautta reilusti nykyistä korkeampi suhteessa työttömyyttä edeltävään palkkaan. Neljän kuukauden jälkeen taso laskee porrastetusti. Kokonaisuudessaan uudistuksella olisi tarkoitus vähentää työttömyyden vaikutusta kotitalouksille lyhyellä aikavälillä minimiin ja helpottaa näin uuden työn etsimistä ilman välittömiä häiriöitä. Puolen vuoden jälkeen tuen aleneminen pakottaisi (kauniisti sanottuna kannustaisi) työtöntä sopeuttamaan talouttaan, hakeutua koulutukseen tai ottaa vastaan myös koulutusta vastaamatonta työtä. Lisäksi valtio säästäisi nykytasolla menoissa noin 200 miljoonaa vuodessa. Uudistusta on tietysti vaikea ellei mahdotonta viedä läpi ay-liikkeen takia, mutta muistuttaisin, että ansiosidonnainen maksetaan käytännössä kokonaan valtion kassan kautta (95% suoraan valtiolta ja ay-jäsenmaksujen kautta loput, mitkä taas ovat verovähennettäviä).

Kotitalousvähennyksen palauttamisesta aikaisemmalle tasolle puhuttiin jo edeltävässä osassa. Kääntöpuolena verotuksen yksinkertaistamisen ja valtiontalouden tulopuolen vahvistamisen takia sekä vuokra-asumisen epäsuosimisen (lue: omistusasumisen suosimisen) poistamiseksi pitäisi tehdä seuraavia muutoksia: työmarkkinajärjestöjen (ay- ja yritysjärjestöt) jäsenmaksujen verovapauden rajoittaminen 50%:iin (pitkällä aikavälillä nollaan), asuntolainojen korkovähennyksen edelleen rajoittaminen nollaan kymmenessä vuodessa ja asunnon myyntivoittojen verovapauden poistaminen pitemmällä aikavälillä. Viimeisen poistaminen vaatii tarkkaa harkintaa, jotta vaikutukset asuntojen arvoon eivät syntyisi äkillisesti (esim. 10-15 vuoden aikahaarukkaa). Vuokra-asumista varten pitää julkisen rahoituksen sääntöjä helpottaa ja nopeuttaa rakentamista (esim. mahdollisesti rakentamattoman kerrostalotontin verottaminen).

Lisäksi pienille yrityksille (esim. kymmenen henkilötyövuotta tai alle) pitäisi sallia sairaslomapäiviin helpotus: työntekijän ensimmäinen sairaslomapäivä sairaslomaa kohden työntekijän piikkiin (poikkeuksena ehkä Viron malliin työntekijät, joilla pieniä lapsia). Tämä vähentäisi pienten yritysten palkkausriskiä (edeltävän osan asioita).

Lisäksi inflaation suitsimiseksi, yritysten ja kotitalouksien toimintaympäristön parantamiseksi energiaveroihin 500 miljoonan alennus vuositasolla. Autoverotukseen 200 miljoonan alennus, jolla parannetaan autokauppaa (kysyntää) ja tuodaan verotusta yleiseurooppalaiselle tasolle sekä mahdollisestaan vähäkulutuksellisiin autoihin siirtyminen (yleisestikin autoilun verottamisen huojentaminen niin energia- kuin autoveroilla). Lisäksi alkoholiverotuksen pienentäminen (painotus miedoissa juomissa) 250 miljoonalla vuositasolla, jolla parannetaan työvoimavaltaisten ravintoloiden toimintaa ja vähennetään Viron tuontia. Edeltävät alennukset voidaan joutua porrastamaan, jotta ei synny liiallisia deflaatiovaikutuksia.

Yleisen alv-verokannan nostaminen 25%:iin ja pk-yritysten alv-alarajahuojennus 20 000 eurosta 50 000 euroon. Toiseksi alv-kannaksi 10%, johon sidotaan nykyinen ruuan alv ja kaikki työvoimavaltaiset palvelualat kuten ravintolat, kampaamot, kauneushoitolat, käsityöläiset yms., miltä osin EU-säädökset antavat periksi. Vaikka työllisyysvaikutus ei välttämättä olisi suuri, poistaa se harmaata taloutta, lisää kysyntää ja parantaa etenkin köyhien ja matalapalkkaisten asemaa (ruuan alv varsinkin).

Osissa yksi ja kaksi on siis kiinnitetty huomiota varsinkin yritysten kilpailukyvyn parantamiseen ja toisaalta palkansaajien ostovoimaan. Muutoksilla on selkeitä työllisyyttä parantavia vaikutuksia (ja osalla kuten yleisen alv:n nostamisella marginaalisia heikentäviä vaikutuksia). Tässä osassa läpikäydyillä muutoksilla on odotettu vaikutus työllisyyteen useampi kymmenentuhatta henkilötyövuotta vuositasolla. Osassa kolme käyn läpi varsinkin valtiontalouden tasapainottamiseen vaikuttavia tekijöitä ja osin myös työllisyyttä parantavia menolisäyksiä.

Euroalue vs. USA ja Japani ja Karjalan mänty

Ennen seuraavaa osaa Suomen talouden lääkkeistä oli pakko kirjoittaa pari sanaa viimeaikaisten uutisten valossa koskien maailman suurimpien talouksien tilaa ja ennusteista kuluvalle vuodelle (lue: kiukun purkua).

Eilinen uutinen EKP:n kasvuennusteiden laskusta (déjà vu - vai enemmänkin bon voyage) ei tullut euroalueen talouspolitiikkaa syvemmin seuranneelle yllätyksenä. EKP arvioi euroalueen talouden kutistuvan kuluvana vuonna 0,5% ja kasvavan ensi vuonna prosentin. Aiemmat arviot olivat 0,3% supistumista ja 1,2% kasvua. EKP piti ohjauskoron ennallaan 0,75%:ssa, vaikka talous on taantumassa. Verrokkialueet USA ja Japani pitävät ohjauskorkoa 0,25%:ssa ja 0%:ssa, vaikka niiden taloudet ovat kohtuullisella kasvu-uralla (euroalueeseen verrattuna jopa nousukaudella).

Ehkei euroalueella olekaan likviditeettiongelmia vaan pääomat virtaavat yrityksille ja kotitalouksille kuin vanhaan hyvään aikaan - ainakin EKP:n mielestä. Joskin pointsit Mario Draghille euroalueen pelastamisesta viime vuonna. Tosin kunnian ryösti Olli Rehn, komissio ja nykyinen inkvisitiomainen rangaistuspolitiikka.

Euroalueen talous kutistui 0,5% viime vuonna. Jenkeissä talouskasvu oli viime vuonna 2,2% ja kuluvan vuoden arvio on 1,4% vuoden vaihteen ja maaliskuun alussa voimaan tulleiden säästötoimien takia (vaikutus talouskasvuun CBO:n laskelmien perusteella vajaa prosentti). Ensi vuodeksi CBO arvioi kasvuksi 3,4%, kun nykyisten säästötoimien negatiivinen vaikutus talouskasvuun vähenee. Tämän päivän työttömyysuutiset jenkeissä yllättivät markkinat positiivisesti. Työttömyysaste helmikuussa oli 7,7%, mikä on alhaisin neljään vuoteen.

Japanissa viime vuoden talouskasvu oli 2%, kun viimeisen kvartaalin toteutunut talouskasvu osoittautuikin positiiviseksi. Tämä tarkoitti Japanin nousseen lyhyestä taantumasta. Joulukuussa aloittaneen pääministeri Shinzo Aben hallitus on valinnut oikeita ratkaisuja nostaa Japani pitkäaikaisesta hitaan kasvun aikakaudesta. Deflatoorisessa Japanissa on tarkoitus ekspansiivisella rahapolitiikalla nostaa inflaatio 2%:iin, heikentää valuutan arvoa (käytännössä jo Aben todennäköinen voitto alensi valuutan arvoa loppuvuodesta), jotta vienti alkaa vetää paremmin ja lisäksi mittavalla elvytyspaketilla käynnistää talous kasvu-uralle. Kaikki tämä jo yli 200% velkasuhteen Japanissa.

Miten markkinat reagoivat uuden hallituksen politiikkaan (käytännössä jo loppuvuodesta 2012 lähtien, kun Aben puolueen voitto näytti todennäköiseltä)? Japanin valtionlainojen korot laskivat entisestään (tätä kirjoittaessa kymmenen vuoden joukkovelkakirjojen markkinakorko on 0,66%!) ja osakekurssit ovat reilun kolmen kuukauden aikana nousseet kolmanneksen. Kuluvan vuoden talouskasvuennuste on 2,3%. Japanin jatkoa on mielenkiintoista seurata. Vaarana on talouspolitiikassa jarruttaminen liian aikaisessa tai mikäli elvytyspaketti tehdään liian varovaisesti. Aikaisemmissa 90-luvun vastaavissa toimissa juuri edellä mainitut seikat olivat ongelmana.

Kuva 1 Talousalueiden kasvu 2012 ja ennuste 2013. (Lähteet: Eurostat, CBO, JCER).

 

Työttömyys on euroalueella tällä hetkellä 11,9%, Japanissa 4,2% ja jenkeissä 7,7%. Arvatkaapa, millä edeltävistä talousalueista suunta on nouseva, kun toisilla se on laskeva. Julkinen velka on euroalueella 87% , jenkeissä 87% ja Japanissa huimat 212% bruttokansantuotteesta. Järjetöntä europolitiikkaa on perusteltu mm. sillä, ettei elvytysvaraa ole. Japani ei ole kaatumassa velkaan, vaikka velkasuhde on yli 200%. Joukkovelkakirjojen markkinakorot ovat edeltävistä kolmesta talousalueesta alhaisimmat juuri Japanissa. Oheiset kuvat näyttävät ennusteet euroalueen ja jenkkien valtionvelan kehityksestä.

 

Kuva 2 Ennuste helmikuu 2012 USA:n valtionvelan kehityksestä (Lähde: CBO).

Kuva 3 Euroalueen ja ongelmamaiden julkisen velan kehitys IMF:n mukaan 2012 lokakuu.

Sivuhuomautuksena sanottakoon, että veikkaan euroalueen arvioiden niin velan kuin talouskasvun suhteen osuvan päin mäntyä vielä tämän vuoden osalta ja luottamus jenkkien ennusteisiin on kertaluokkaa vahvempi. Euroinstituutiot ovat aliarvioineet säästötoimien fiskaalikertoimet kategorisesti alakanttiin. Toisin sanoen säästötoimien vaikutukset ovat osoittautuneet negatiivisemmiksi bkt:een suhteen, mitä aikaisemmin arvioitiin. Lisäksi komissio, EKP ja IMF ovat aliarvioineet euroalueen sisämarkkinoiden yhteysvaikutusta kertoimiin (spill-over-efekti).

Nykyinen euroalueen rangaistuspolitiikka hakkaa toistamiseen päätään Karjalan mäntyyn, vaikka todisteet politiikan epäonnistumisesta sen kuin kasvavat. Samalla toiset markkina-alueet vapautuvat kurimuksesta. Heidän hintansa vapaudesta oli taloudellisesti ja inhimillisellä kärsimyksellä mitattuna murto-osa siitä, mitä Eurooppa on käynyt läpi ja yhä käy.