Sipilän menosääntö ja nelosolut

·         Keskustan menosäännön vaikutukset

·         Julkisen talouden tuottavuus

·         Pääomarahaston perustaminen yritysten tueksi

Tässä on vielä muutama sana ajankohtaisista asioista ennen euroasiaa. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä piti oppositiopuolueen äänellä linjapuheen Suomen taloudesta viikko sitten Helsingissä. Puhe oli virkistävää vaihtelua puolueiden viimeaikaisiin talouslöpinöihin nähden. Puhe käytti jenkkilässä trendikästä kymmenen vuoden aikajanaa valtiontalouden tarkasteluun ja piti sisällään jopa hieman republikaanisia piirteitä, mutta pääosin positiivisessa mielessä. Diplomi-insinööri Sipilä esitteli joulun välipäivinä askarrelleensa politiikan kakkaran (fiksu nimi vie pilailulta parhaan terän) ja puoluejohdon suunnitteleman menosäännön valtiontalouteen.

Kertauksena Sipilän menosääntö, mikäli on mennyt ohi:

”…valtion menot voivat lisääntyä korkeintaan 60 % talouskasvun mukanaan tuomasta valtion tulojen reaalikasvusta. Tulojen kasvusta 40 % käytetään alijäämän paikkaamiseen.” -Juha Sipilä (2.2.2013)

Lisäksi menosäännössä pysyminen edellyttää Sipilän mukaan julkisen talouden tuottavuuden parantamista yhdellä prosentilla vuosittain. Hän antoi myös ymmärtää menosäännön toimivan hyvin, mikäli saavutetaan vähintään kahden prosentin vuosittainen talouskasvu (reaalinen bkt:n muutos). Talouden sakatessa, tuottavuustavoitteista jäädessä tai syvän talouskriisin uusiutuessa menosäännöstä pitäisi Sipilän mukaan poiketa.

Karkealla laskutoimituksella saan edeltävillä oletuksilla kutakuinkin Sipilän lupaaman budjettitasapainon kymmenen vuoden aikavälillä. Talouskasvu ja yhden prosentin vuosittainen tuottavuuden kasvu julkisella puolella eivät kuitenkaan synny tyhjästä. Mielestäni valtiontalouden hoidon pitäisi olla ennakoivaa ja tarvittaessa nopeastikin sopeutuvaa. Sopeutuvalla en tarkoita nykyistä tiukan talouskurin aikaa eli verojen korotuksia ja menojen leikkauksia. Siksi Sipilän ehdottama pysyväisluontoinen sääntö ei sinänsä ensiajatuksena lämmitä, mutta ehkä se on enemmän poliittista realismia ja oma näkemykseni vain utopiaa.

John Maynard Keynes kirjoitti jo vuonna 1937 yhä avoimessa markkinataloudessa toimivan säännön: ”Nousukausi, ei lama, on oikea aikatiukalle talouskurille valtiontaloudessa”. Siinä mielessä menosääntö sopii talouspolitiikan työkaluksi nousukaudella. Taantumassa ja pahimmillaan lamassa se olisi myrkkyä. Ihannetilanteessa nousukauden säästöillä mahdollistetaan julkisen talouden kasvattaminen taantumassa, jotta valtiontalous saadaan uuteen nousuun eikä massatyöttömyyttä synny. Oikean suuntaista ehdotusta Sipilältä, joskin oikeampi aika menosäännölle on lähempänä kolmen tai neljän prosentin talouskasvua kuin kahta.

Julkinen talous tarvitsee kipeästi tuottavuuden parannusta kuten alla oleva kuva osoittaa. Ennen kuin ristiinnaulitsette julkista taloudenpitoa, ei kuva tarkoita suoraan sitä, että julkinen tuotanto olisi täysin surkeaa. Esimerkiksi yksityisen sektorin selkeästi kovempi tuottavuuden kasvu on osaltaan nostanut myös julkisen puolen palkkoja ja vaikuttanut näin ollen negatiivisesti julkisen puolen tuottavuuteen.

Kuva 1 Julkisen hallinnon ja koko kansantalouden tuottavuuden kehitys. Tilanne on hieman parantunut julkisella puolella 2007-2011, jolloin tuottavuus parani. Kuvaaja kertoo kuitenkin ikävää tarinaa varsinkin kuntapuolella. Lähde: Tilastokeskus.

 

Sipilän puheessa oli muitakin kannatettavia ajatuksia kuten työurien pidentäminen niin alku-, keski- kuin loppupäässä (ei sikäli uutta), yrittäjyyttä tukevan pääomarahaston perustaminen ja hienosti sanottuna vastuunoton lisäämistä toimeliaisuuspaketilla.

Varsinkin Sipilän esittämää pääomarahastoa tarvitaan Suomen kaltaisessa taantumasta hitaasti toipuvassa maassa. Suomi on kansantaloudellisesti jonkin asteisessa likviditeettiansassa, jolloin yritysten on vaikea saada yksityiseltä puolelta rahoitusta. Tällöin valtion pitäisi astua kuvaan. En kannata yleisesti valtion suoria tukia yrityksille, mitä Sipiläkin kuvaili sanoessaan, että valtion ei pidä valita voittajia. Tapa, miten pääomarahasto toimisi, olisi tärkeää.  Joskin en nyt näkisi suurta ongelmaa, mikäli rahasto sijoittaisi etenkin vihreään talouteen ja mahdollisesti energiariippuvuutta vähentäviin yrityksiin. Tärkeintä tällaisella rahastolla olisi mielestäni kasvuyritysten ja työllisyyttä parantavien yritysten tukeminen.

Yleisellä tasolla Sipilä sanoi, että yrityksiin sijoittamisen pitää olla vähintään yhtä houkuttelevaa kuin asuntosijoittaminen. Välittömänä toimenpiteenä hän esitti luovutustappioiden vähennysoikeutta muista pääomatuloista. Poliittisesti epäsuositusta asuntolainojen korkovähennyksen edelleen rajoittamisesta hän ei maininnut mitään, mikä olisi mielestäni tarpeen myös vuokra-asuntotilanteen parantamiseksi. Joskin hän esittää hyvin ns. yleishyödyllisien vuokra-asuntojen rakennuttajien määräyksien höllentämistä, jotta markkinoille vapautuisi lisäpääomia uusiorakentamiseen.

Sipilän toimeliaisuuspakettiin sisältyy hyvänä ajatuksena työttömän mahdollisuus tienata ainakin 300 euroa kuukaudessa lyhytaikaisilla töillä ilman, että työttömyysturva heikkenee. Työttömien työntekoa koskevista joustoista on puhuttu politiikassa 90-luvun lamasta lähtien, mutta tekoja ei juuri ole ollut. Myös kotitalousvähennystä Sipilä ei ainakaan olisi rajoittamassa. Tosin aktiivinen alkoholipolitiikka ei kuulosta ihmisten vastuunottoa lisäävältä. Mielestäni nelosolut pitäisi siirtää Alkoista ruokakauppoihin. Pellervon taloustutkimuksen mukaan oluen matkustajatuonti puolittuisi, nelosolut halpenisi, kulutus siirtyisi enemmän mietoihin alkoholijuomiin ja valtion kirstuunkin kilahtaisi yli 50 miljoonaa euroa vuodessa lisää.

Ehkä nelosoluesta päästään lopulta sinne eurokriisin lääkkeeseen seuraavalla kerralla.