Krugman, Rehn, media ja eurokriisin rangaistuspolitiikka

• Median talouspoliittinen uutisointi
• Paul Krugmanin värikäs kielenkäyttö
• Euroalueen epäonnistunut talouspolitiikka

Viime viikkoinen Maaseudun tulevaisuuden pääkirjoitus (13.3.) on linjassa nykytavan mukaisen talouspoliittisen uutisoinnin kanssa. Koko finanssi- ja eurokriisin ajan useat talousoppineet ovat vastustaneet ja varoitelleet tiukan talouskurin politiikasta. Kuitenkin media on kohdellut niin Suomessa kuin Euroopassa vallitsevan linjan arkkitehtejä sillkihansikkain. Eikö taustatyötä talouspoliittisissa aiheissa vaivauduta tekemään vaan tyydytään vain nopeisiin julkilausumien uutisointeihin?

Talouspolitiikka harvoin on yhtä mediaseksikästä kuin Matti Nykäsen tempausten seuranta iltapäivälehdissä. Kuitenkin siinä, missä Nykänen korkeintaan herättää lukijoissa tunteita, väärä talouspolitiikka tuhoaa massoittain ihmisten elämiä.

Talousnobelisti ja Princetonin professori Paul Krugmanin perustelut kirjoitustyylistään käy hyvin toteen MT:n pääkirjoituksen kautta. Hänen mielestään värikäs ja provosoiva kielenkäyttö on edellytys nykyaikaisessa uutisvirrassa, jotta talouspoliittisista aiheista saadaan keskustelua aikaiseksi. Eurojohtajien twiittaukset, Rehnin lausunnot ja medioiden uutisointi Krugmanin kritiikistä ovat osoitus tästä.

Ongelmana on, että mediat elävät liikaa hetkessä eivätkä ota tarpeeksi selvää taustoista saatikka ole säännöllisesti seuranneet talouspoliittista tutkimusta. Krugman ei suoraan kuvannut Olli Rehniä torakaksi, miten MT:n pääkirjoituksessa asia esitettiin. Pidempään aihetta seurannut tietää myös, että kyseessä ei ole jälkiviisastelusta kuten MT:n pääkirjoituksessa annettiin ymmärtää.

Krugman puhuu yleisesti zombi- ja torakka-ajatuksista talouspolitiikassa. Zombi-ajatuksia on ihmisillä, jotka eivät suostu muuttamaan talouspoliittista ajatteluaan, vaikka todistusaineisto ja tutkimukset sanoisivat mitä tahansa. Torakka-ajatukset taas perustuvat tietämättömyyteen tutkimuksista ja talousopeista yleensäkin. Kukin voi nyt ja myöhemmin päättää, kumpiin ajatuksiin Rehn, Baroso, Merkel, Urpilainen ja kumppanit ovat syyllistyneet.

Nykyisen euroalueen rangaistuspolitiikan kritisoijia on turha syyttää jälkiviisastelusta. Paul Krugman ja monet talousoppineet ovat kritisoineet tiukan talouskurin politiikkaa alusta lähtien. Näihin lukeutuvat mm. Harvardin Jeffrey Frankel ja London School of Economicsin Paul de Grauwe. Kritiikki kovenee jatkuvasti, koska todisteet rangaistuspolitiikan täydellisestä epäonnistumisesta kasvavat. Eurojohtajat eivät käytännössä lainkaan ole ottaneet oppia tehtyjen ratkaisujen seurauksista.

Oheinen kuvaaja kertoo karua kieltään rangaistuspolitiikan vaikutuksista talouskasvuun. Kuvaajassa vaaka-akselilla esitetään maiden sopeutustoimet (menoleikkaukset ja veronkorotukset) suhteessa odotettuun bruttokansantuotteeseen ja pystyakselilla todellinen bruttokansantuotteen muutos. Käytännössä, mitä suuremmat sopeutustoimet ovat kyseessä, sitä enemmän talouskasvu kärsii. Samalla velka suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvaa eikä sopeutustoimilla päästä toivottuun tulokseen.

 

Sopeutustoimien alkaessa eurokriisin alussa niin sanotut fiskaalikertoimet arvioitiin reilusti alakanttiin. Euroopan komissio ja EKP olettivat jokaista sopeutustoimen euroa kohden talouden (BKT) supistuvan keskimäärin puoli euroa. Nykyisten eurokriisiä koskevien tutkimustulosten (esim. IMF tammikuu 2013) valossa tuo kerroin on reilusti yli yksi ja pahimmillaan kaksi. Toisin sanoen säästettyä euroa kohden kansantalous supistuu vähintään euron ja pahimmillaan kaksi. Oheisessa kuvaajassa tuo suuntaa antava kerroin on 1,4.  Otoksessa on Luxemburgia, Maltaa, Viroa ja Kyprosta lukuun ottamatta kaikki euromaat. Lähteenä on käytetty IMF:n tilastokantoja.

Rehn ja kumppanit vetoavat siihen, ettei nykypolitiikalle ole vaihtoehtoa: luottamus lainamarkkinoilla edellyttää tiukkoja sopeutustoimia ja elvytykseen ei varsinkaan ongelmamaissa ole varaa. Tämä väite ei kestä lähempää tarkastelua. Korkoihin vaikuttaa euroalueen talous- ja etenkin rahapolitiikka. Velan määrä suhteessa bkt:een ei suoranaisesti vaikuta korkoihin. Espanjalla oli alhainen velka ennen kriisiä ja valtiontalous oli kokonaisuudessaan jopa ylijäämäinen 2000-luvulla. Silti korot lähtivät laukkaamaan kriisissä. Japanilla on reippaasti yli 200% velkaa suhteessa bkt:een. Japanin uuden hallituksen ilmoittaessa elvyttävästä talouspolitiikasta ja keskuspankin avokätisestä lainoituksesta (setelipainatuksesta) valtionlainakorot laskivat ennätys alhaalle. Lisäksi pörssikurssit nousivat muutamassa kuukaudessa yli kolmanneksen.

Markkinoiden todellinen pelko on nykypolitiikan epäonnistumisessa ja euroalueen kyvyttömyydessä käyttää omaa valuuttaa hyödykseen. Viime vuonna EKP:n pääjohtaja Mario Draghi pelasti euroalueen tukemalla ongelmapankkeja ja -maita avokätisellä lainoituksella (jälleen setelipainatuksella). Valtionlainakorot laskivat Espanjassa ja Italiassa välittömästi.

Nyt eurokriisin lisäaika on loppumassa ja suunta on yksinkertaisesti muutettava. EKP:n pitää lainoittaa avokätisesti ongelmamaita. Tämä voi poliittisesti onnistua jakamalla lainapaketti kaikkien euromaiden kesken samassa suhteessa, miten keskuspankin vastuut on jaettu maiden välillä. Tällä tavoin myös Suomi saisi ylimääräistä lainaa. Paketin koko pitäisi olla vähintään 1000 miljardia euroa ja tarpeen vaatiessa myöhemmin lisää. Samalla ohjauskorko pitää laskea vähintään 0,25%:iin.

Inflaatiolla (saatikka hyperinflaatiolla) pelottelu ei perustu talousteoriaan eikä -historiaan. Taantuneessa taloustilanteessa, jossa yksityinen sektori taistelee rahoitusongelmien kanssa, ns. setelipainatus ei johda äkilliseen inflaation nousuun. Taloushistoriassa hyperinflaation syyt ovat lähes aina tarjontashokissa, mikä on johtunut mm. sodista tai maataloustuotannon romahtamisesta. Näitä ongelmia euroalueella ei ole.

Euroalueen varsinaiset ongelmat ovat kysynnän puuttumisessa, mihin valtiot voivat vaikuttaa talouspolitiikalla. Suomessa keinoja olisi esimerkiksi laskea roimasti yhteisöverokantaa, ajamalla ostovoimaa turvaavia palkankorotuksia ja alentamalla ansiotuloverotusta. Meillä siihen on erityisesti varaa. Velan suhteen olemme OECD-maista kolmanneksi paras: valtion rahoitustuotot ovat suuremmat kuin valtionlainojen korkomenot ja olemme nettovelattomia.

Taantunut talous ei ole oikea aika huolestua budjettialijäämistä. Tiukalle talouskurille on paikkansa ja sitä kutsutaan nousukaudeksi, jolloin säästetään pahan päivän varalle.